Classic

KERROIN

1.64
0
pv
0
t
0
min
0
s

Liigassa pelaillaan tänään kaksi todella mielenkiintoista kärkipään matsia ja meidän katseet kiinnittyy näistä Turun Palloseuran ja Tampereen Classicin väliseen huippukamppailuun. Peli käyntiin mahtavassa Kupittaan Palloiluhallissa klo 17.00.

TPS haki meille suotuisan voiton viimeksi Jyväskylän Happeesta Miko Kailialan viime hetken osumalla luvuin 5-6. Ajoittain Happeen ykköstä vastaan vaikeuksissa ollut Tepsi-puolustus kesti kuitenkin Pyry Luukkosen huippukopien ansiosta. Turkulaisia povattiin ennen kautta Classicin suurimmaksi haastajaksi ja joitain noita odotuksia Palloseura on myös osittain jo lunastanut. Ennen illan kamppailua joukkue majailee sarjataulukon kolmannella sijalla, joskin ero kärkipaikkaa pitävään Familyyn on jo yhdeksän pistettä. Tehoja löytyy laajalta rintamalta, mutta tietynlainen todellinen syömähammas uupuu, eikä Miko Kailiala vielä näihin saappaisiin ole yltänyt.

Classic on KrP tappionsa jälkeen aloittanut uuden voittoputken ja jää vain nähtäväksi kuinka pitkäksi tuo voittokulku tälläkertaa yltyy. Viimeksi kaatui alkukauden komeetta SPV vieraskaukalossa maalijuhlien jälkeen 8-9. Familyn peli ei vielä todellakaan ole valmista, mutta tähtipelaajia vilisevän joukkueen perustaso on äärimmäisen korkea ja voittoja irtoaa hieman heikommallakin pelillä. Eemeli Salin on yhdessä Sami Johanssonin kanssa äitynyt todella kovaan vireeseen ennen MM-kisoja ja viimeksi kaksikko takoi yhteensä tehot 3+4. Petrattavaa on etenkin Jussi Pihan johtamalla kakkosvitjalla, jonka meno on alkuhuuman jälkeen hieman taantunut. Maalilla Lassi Toriseva on ollut totutun vahva ja saanee luonnollisesti starttivuoron tähänkin otteluun.

Classicin kertoimet ovat todella korkealla ja harvoin tamperelaisille tarjoillaan kotimaankentillä yli 1,60 toppeja. TPS on toki kova vastus, mutta vierasottelusta huolimatta Family on tässä yli 61% suosikki. Palloseuralta ei löydy todellista syömähammasta joka kyllä Classicin tasoisen nipun kaatamiseen ehdottomasti tarvittaisiin. Viime vuonna tamperelaiset saivat kyseiseen otteluun 1,35 luokan kertoimia, eikä voimasuhteet ole lähellekkään näin paljoa Tepsin suuntaan tasoittuneet. Mitään teurastusta tuskin nähdään, joten tasoitusvedot kannattanee jättää suosiolla sivuun. Peleihin kuitenkin Classicin suoraavoittoa in kärkikertoimella. (Panossuositus 3/5)

lue kaikki pitkävetovihjeet

 

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!