NY Islanders

KERROIN

2.18
0
pv
0
t
0
min
0
s

New Yorkissa paukkuu, kun Islanders ja Predators kohtaavat Barclays Centerissä. Tähän matsiin löytyi kaksi mielenkiintoista kohdetta.

Predatorsille matka otteluun ei ole pitkä sillä viime yönä joukkue putsasi toisen New Yorkin joukkueen Rangersin 2-5 ja puolustus näytti pitkästä aikaa hyvältä. Joukkue aloitti siis neljän ottelun vieraskiertueen varsin mallikkaasti, mutta muuten kausi on ollut ehdottomasti pettymys toistaiseksi.

Ongelmia ei helpota, että Kyle Turris painavalla sopimiksella ei ole ollut tälläkään kaudela iekeistä (jinxataan nyt varmuuden vuoksi). Nashville on 2-0 Islandersia vastaan tällä kaudella, mutta back-to-back ei povaa hyvää. Nashville on 2-5 viimeiseen seitsemään peliin vieraissa ja 0-6 viimeiseen kuuteen peliin ilman lepoa. Islandersin fyysisyys luo siis todennäköisesti ongelmia. Kaiken lisäksi ennakkotietojen mukaan Saros pelaa tolppien välissä ja hänen kauttaan ei voi millään muotoa väittää hyväksi.

Islanders lähtee matsiin jatkoaika voitolla Buffalosta ja joukkueella on ollut muutama päivä huilia ja aikaa kerätä ajatuksia. Lähtö matsiin voi olla hiemanruosteinen, mutta tempoa ja tuoreita jalkoja luulisi olevan vaikka muille jakaa. Islanders on yksi koko sarjan monipuolisimpia ja eniten tasapainoisia joukkueita ja heidän saldonsa on 6-0 viimeiseen kuuteen peliin, kun joukkueella on ollut kahden päivän lepo takana. Mainittakoon vielä mielenkiintoinen tilasto, että Predatorsilla on 5-10 saldo tällä kaudella, kun edellisessä ottelussa on tullut voitto.

Tämä tarkoittaa sitä, että peliksi maistuu Islandersin suora voitto ilta @ 2.18 sekä myös matalan totals linjan takia yli 5 maalia ilta @ 1.77 (rahat takaisin tasan viidellä maalilla) mikä on matala linja ottaen huomioon Islandersin vireen sekä, että Saros on todennäköisesti maalilla + rasitus.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *