Äimäraution rivi pelataan kahdella varmalla. Avauskohteen Bismarck Comery on esitellyt kovia kirejä edellisissään. Vastus ei ole mitenkään ihmeellisen kova. Kuopiossa se kiri 4-ulkoa tätä helpommassa tehtävässä helppoon voittoon. Parastaan sen ei silti tarvinnut näyttää ja varojakin tuntui vielä jäävän. Mikäli Bismarck Comery ei kohtaa matkalla paljon epäonnea, kirii se nytkin kaikista ohi. Toinen varma on kolmannen kohteen tolppakone Torrent D’inverne. Viimeksi se punnersi kilometrin kirillä muista ohi, parastaan yrittämättä. Nyt lähtöpaikka on parempi, eikä sen tarvitse lähteä kiriinsä aivan takajoukoista. Torrent D’inverne on kierroksen todennäköisin voittaja.
Toinen kohde pelataan usealla merkillä. Lähdössä tulee matalan sarjan kylmäverilähdöissä tulee usein paljonkin laukkoja, joten lähtö on melko auki. Tähti-Olivia veti Kaustisella pitkään keulasta ja kesti siitä kakkoseksi. Mette- Maarit paikkasi samassa lähdössä kaksi laukkaansa, runtaten vielä hienosti kolmanneksi. Hissun Ryti saa nätin sisärata reissun kärkipäässä ja se otetaan ajoissa peleihin. Sigismundilla on myös hyvä lähtöpaikka ja jos eturivistä tulee laukkoja, voi sen juoksupaikka olla aivan kärjen tuntumassa. Mukaan vielä eturivistä Kilmisteri.
Neljäs lähtö selvitetään kahdella merkillä. Viimeksi Rovaniemellä yhteen iskeneet Clover Meadow ja Dazzling Press kohtaavat jälleen. Clover Meadow tähtää jälleen keulajuoksuun ja vetää siitä pitkään. Dazzling Press:illä voi kierrättää jo ajoissa kuolemanpaikalle, mikäli matkavauhti meinaa mennä kävelyksi. Parhaimmillaan se on kuitenkin selkäreissulla. Jos Dazzling Press saa paikan parijonosta riittävän läheltä keulaa, nähdään maalisuoralla uusintaottelu Rovaniemeltä.
Viides lähtö on Ponsse Cupin finaali. Kotimaisista lapulle pääsee keulaan avaava Second Opinion. Iikka Nurmoselta kaksi starttia ja kaksi voittoa. Rivercapes Way oli karsinnassa tosi hyvä ja kuuluu ajoissa lapulle. Mukaan otetaan kaksi Ruotsin karsinnoista finaaliin selvinnyttä hevosta. Macho Man pystyy kehittämään kovan kirin loppuun. Toisena lapulle otetaan Victoriasbelfaweur.
Kuudes kohde koitetaan selvittää neljällä merkillä. Ilos Silmarillion ja Ilos Sansibar ovat ykkösmerkit. Ilos Silmarillion oli viimeksi keulasta selityksittä parempi. Clade P.Hill menetti toissakerralla metrejä väsyvän takana, mutta nappasi seuraavasta voiton. Callela Lincoln voi jäädä nyt melko unohdetuksi, vaikka hevosena se riittää tässä kenelle tahansa.
Päätöskohde pelataan kolmella merkillä. Pärttyl pystyy tekemään omaa juoksuaan ja kunto on kiviaitaa. Jos Pärttyl ei epäonnistu pahoin, on se mukana ainakin voittomatsissa. Lystilän Lento on myös kunnossa ja osaa voittaa. Pitkältä takamatkalta mukaan vielä avoimen luokan Nyland ja täysin unohdettu Koveri (2%).
Lähtö1: 11
Lähtö2: 1,3,4,8,9
Lähtö3: 4
Lähtö4: 4,10
Lähtö5: 3,4,5,6
Lähtö6: 3,5,6,8
Lähtö7: 5,7,12,13 Vihjerivin hinta:32e