Man Utd +0.5

KERROIN

2.02
0
pv
0
t
0
min
0
s

Maanantaina on ohjelmassa kaksi mielenkiintoista ottelua. Valioliigan supermatsin lisäksi Zlatan Ibrahimovicin AC Milan hakee pisteitä Torinoa vastaan.

Serie A: Milan-Torino (klo 21:45)

Kotijoukkue AC Milanin miehistö lähtee illan matsiin kirvelevä tappio niskassaan. Milan kohtasi viikko sitten Interin kaupungin kuumassa paikallispelissä ja johti tauolla 0-2 Zlatanin osuessa myös tolppien väliin. Lopulta tuloksena oli kuitenkin tyly 4-2 tappio.

Milan on saanut kiistatta uutta nostetta viime aikoina Inter-tappiosta huolimatta. Zlatan esiintyi ensimmäisen kerran joukkueen paidassa joulukuun puolivälin Sampdoria-ottelussa. Tästä alkanut putki on sujunut saldolla 3-2-1 kun lasketaan Inter-peli mukaan.

Milanolaiset ovat tehneet Zlatanin myötä enemmän maaleja, eivätkä xG-lukemat näytä myöskään hullummilta. CL-paikat ovat jo menneet, mutta Milan voi vielä nousta Eurooppa-liigaan vahvan kevään myötä.

Vierailija Torino on noussut viime vuosina tasaisesti kohti Serie A:n kärkeä ja napannut sijat 7,9,9 kolmen edellisen kauden aikana. Tällä kertaa kaupungin kakkosjoukkue on kuitenkin taulukon väärässä päässä.

Torino on ehtinyt jo vaihtaa myös päävalmentajaa. Nykyinen koutsi, Moreno Longo, otti ohjat vain kaksi viikkoa sitten Lecce vierastappion (4-0) jälkeen. Torino kuitenkin hävisi Longon avauspelin Sampdorialle ja hukkasi 1-0 johdon 70-79’ minuutin välillä kolmeen Sampdorian maaliin.

Vierasjoukkue on hävinnyt Serie A:ssa neljä matsia putken todella tylyllä maalierolla 2-16. Milan ja Torino iskivät myös vastakkain äsken Coppa Italiassa. Tuolloin Torino oli lähellä 1-2 vierasvoittoa, mutta Milan tasoitti 90. minuutilla ja voitti lopulta jatkoajan jälkeen 4-2.

Betsimarkkina on tässä matsissa liian Milan-myönteinen. Torinon statsit eivät houkuttele, mutta yllätyksen hakeminen on ainoa järkevä betsi annetuilla kertoimilla. Pelataan Torino +0,5 in 2,60 kertoimella. Todennäköisyysarvio tapahtumalle on 43%.

Valioliiga: Chelsea-Man Utd (klo 22:00)

Kotijoukkue Chelsea lähtee maanantain kamppailuun Valioliigan neljänneltä sijalta, jota se on pitänyt hallussaan suurimman osan kautta. Blues on kokonaisuutena ylittänyt selvästi sille elokuussa asetetut odotukset, mutta viime aikojen vire on siitä huolimatta pettymys.

Chelsean meno oli alkukaudesta todella lupaavaa nuorisokaartin johdolla. Nyt Blues on pelannut marraskuun puolivälistä 13 liigaottelua saldolla 4-3-6 eikä ole voittanut kuin yhden viidestä edellisestä ottelusta. CL-paikka on taskussa vain muiden seurojen kompuroinnin vuoksi.

Viikko sitten Chelsea haki vahvan tasapelin Leicesterin kotiluolasta maalein 2-2. Tätä ennen joukkue kaatoi Hull Cityn FA Cupissa ja eteni jatkoon maalein 1-2.

Vierasjoukkue Manchester United kärkkyy heikosta kaudesta huolimatta yhä CL-paikkaa vain kuusi pistettä Chelseaa perässä. Ottelussa onkin siten korkeat panokset koko loppukautta ajatellen. Solskjaerin porukalla on tasonnoston paikka, sillä edelliset liigamatsit ovat sujuneet kehnosti.

United on voittanut Chelsean tavoin vain yhden edellisestä viidestä Valioliigan ottelusta. Huolestuttavaa on se, että joukkue on jäänyt näissä viidessä matsissa neljästi nollille. Paikkoja on kyllä ollut, mutta ykköskärki Rashfordin puute on näkynyt.

Tehokärki Rashford on yhä poissa, mutta hänen merkityksensä arvioihin on aika pieni kuuden ottelun jälkeen. Tällainen asetelma sopii kauden aiempien pelien perustella Unitedille suosikkiasemaa paremmin. Joukkueiden välinen tasoero on varsin pieni. Value löytyy siis vieraiden suunnalta.

Betsaamme Manchester United +0,5 tasoituksella in 2,02 kertoimella. Todennäköisyysarvio tapahtumalle on 56%.


Osallistu huikeaan Valioliigan fantasyfutis-turnaukseen! Potissa jopa 500 000 euroa. Lue lisätietoja tästä.


Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *