Liigassa pelataan keskiviikkona viiden ottelun kierros. Poimimme kaksi parasta peli-ideaa tähän artikkeliin!
TPS-KalPa (klo 18:30)
Kotijoukkue TPS lähtee KalPan kaatoon varsin hyvistä asetelmista. Kauden saldona on toistaiseksi varsin kelvollinen 8. sija, ja takana on kovalla työllä haettu 1-2-vierasvoitto Lappeenrannasta. Tätä ennen turkulaiset hävisivät kotona jatkoajan jälkeen IFK:lle ja Pelicansille 3-4.
Kausi on kokonaisuutena sujunut varsin odotusten mukaan. Joukkueen paras potentiaali on edelleen selkeästi hyökkäyssuuntaan, mutta puolustuspäässä TPS tekee liikaa virheitä. Tämä kokonaisuus näkyy maalimäärissä; TPS kuuluu Liigan runsasmaalisimpiin joukkueisiin.
Vierailija KalPa on ollut yksi syksyn yllätysjoukkueista. Kuopiolaisten hyvät suoritukset eivät ole tosin yllätys ilmaisetvedot.comin tiimille, sillä ennustimme KalPalle vahvaa kautta jo kausiennakossamme. Joukkueen piste per peli -saldo on sarjan kolmanneksi paras. Kausi alkoi todella vakuuttavalla putkella 6-0-1, mutta nyt joukkue on hävinnyt 3/4 edellisestä ottelustaan.
Viime lauantaina kuopiolaiset taipuivat kovan rasituksen myötä 2-4-tappioon. Aiemmin viikolla, KalPa otti kovan päänahan Lukosta (3-2) ja taipui yllättäen SaiPan vieraana 3-4-tappioon.
KalPa on tällä hetkellä kiistatta yksi sarjan runsasmaalisimmista joukkueista – vielä pykälään TPS:n yläpuolella. Kahdeksan edellistä ottelua on päättynyt vähintään viiden maalin tulokseen, ja kauden keskiarvo on varsinaisella peliajalla komeat 5,73 maalia.
Kauden aiempi kohtaaminen päättyi Kuopiossa lukemiin 5-3, ja viime kaudella pelattiin tulokset 4-2, 2-5, 2-2 ja 2-5. Odotamme runsasmaalisen trendin jatkuvan myös keskiviikkona, kun kaksi kiekkokontrollista pitävää joukkuetta kohtaavat.
Betsataan yli 5,5 maalia in 1,88 kertoimella. Todennäköisyysarvio tapahtumalle on 60 %.
Avaa tili ille ja tuplaa talletuksesi 100€ asti!
- Turvallinen, luotettava ja nopeat ulosmaksut
- Paras valikoima jääkiekkovetoihin
- Talletusbonuksessa hyvät kierrätysehdot!
Ilves-KooKoo (klo 18:30)
Kotijoukkue Ilves on tällä hetkellä mahtavassa vireessä. Viime viikon saldoksi tuli 0-6-voitto Vaasasta ja 4-5-voitto Tampereen paikallispelistä. Kyseiset ottelut nostivat tupsukorvien voittoputken jo viiteen matsiin. Maaleja Ilves on tehnyt tässä jaksossa 6+5+3+6+6 kappaletta.
Lauantain Sport-voitto nosti Ilveksen myös Liigan kärkipaikalle kolmen pisteen erolla, tosin yhden ottelun Lukkoa enemmän pelanneena. Tulokset näyttävät vakuuttavilta juuri nyt, mutta xG-lukujen valossa Ilves ei ole missään nimessä luonut näin paljon maalipaikkoja.
Vierailija KooKoo saapuu Tampereelle niin ikään hyvässä iskussa. Kouvolalaiset pelasivat viime viikolla kolme matsia, mutta voittivat ne kaikki: HIFK vieraissa 2-3, Pelicans vieraissa 2-5 ja lauantaina HPK kotona maalein 3-2.
KooKoo on alkanut nousta omalle tasolleen hieman kompuroivan alkukauden jälkeen. Joukkue on voittanut 6/8 edellisestä ottelustaan, eikä omiin ole mennyt tämän kahdeksan matsin aikana kertakaan yli kahta maalia varsinaisella peliajalla.
Ilveksen ja KooKoon kohtaamiset ovat olleet viimeiset pari kautta todella vähämaalisia: kuusi edellistä matsia on tahkottu vain 3,5 maalin keskiarvolla varsinaisella peliajalla. Kauden aiempi kohtaaminen Kouvolassa (4-2) oli poikkeus tässä sarjassa.
Arvioimme vähämaalisen trendin jatkuvan myös illan ottelussa. Vastakkain on kaksi erinomaista maalivahtia, joten lahjoja ei ole luvassa kummankaan joukkueen hyökkääjille. Betsataan in alle 5,5 maalia 1,71 kertoimella. Todennäköisyysarvio tapahtumalle on 63 %.