Steelers ml (ja+rl)

KERROIN

1.80
0
pv
0
t
0
min
0
s

Kotimainen Salibandyliiga jää tänään MM-kisa tauolle noin kkuukaudeksi, mutta ennen sitä käydään todellinen herkkupala kun Steelers isännöi Lasbia perinteikkäässä Hämeen-derbyssä. Peli käyntiin Elenia Areenalla klo 17!

Steelers on ajautunut pahaan neljän ottelun tappioputkeen ja viimeiset kymmenen otteluakin ovat toneet vain kaksi voittoa. Etenkin viime kotiottelusta (8.11) Karhuja vastaan olisi pitänyt pisteet hoitaa mutta joukkueen totaali sulaminen kolmannessa erässä maksoivat täyden pistepotin Porin suuntaan. Maallinteko on ollut parissa viime ottelussa todella tuskaista ja koko tulosvastuu lepää suuresti muutaman pelaajan harteilla. Maalilla Santtu Pohjonen antaa illasta toiseen mahdollisuuden voittoon ja etenkin Lasbia vastaan maalivahtietu on melko räikeä kotijoukkueen hyväksi.

Suurin odotuksin kauteen lähtenyt Lasb on täysin identtisessä jamassa tämän päivän vastustajansa kanssa ja sarjataulukossakin joukkueet majailevat peräkkäisillä sijoilla (10, 11). Luvalla sanoen Teemu Variksen ryhmä on yksi alkupuoliskon suurimmista pettymyksistä ja realistisena tavoitteena pidetty playoffs-paikka on luisumasta käsistä jo puolessavälissä kautta. Rasmus Kainulainen on ollut joukkueen ehdoton johtotähti mutta jää valitettavasti hyökkäyspässä melko yksinäiseksi. Puolustusosasto on yksi liigan kehnoimia ja kun vielä kärkipakki Miika Pentikäinen rankasti alisuorittaa ei tilanne näytä kovinkaan valoisalta. Maalilla Kaapo Kettunen on ollut ihan hyvä muttei kuulu lähellekkään liigan kärkivahteja.

Steelers ja Lasb ovat vääntäneet todella värikkäitä derbyja ja tuskin tämäkään joukosta hirveästi tulee poikeamaan. Kauden alussa Lasb olisi ehdottomasti ollut selkeä suosikki viemään kyseisen otteluparin, mutta nyt voimasuhteet ovat kääntyneet lähes päälaelleen ja me näemme Steelersin tässä vielä kertoimiaankin suurempana suosikkina. Me uskomme Teräsmiesten jatkavan Lasbin synkkää taivalta ja in kotikerroin kuuluu ehdottomasti peleihin mukaan! (Panossuositus 3/5)

Lisää pelivihjeitä salibandyyn ja muihin lajeihin löytyy pelivihjeet-sivulta.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!