Colorado-Tampa U5.5

KERROIN

2.4
0
pv
0
t
0
min
0
s

Tiistai yön huippuottelussa kohtaavat Läntisen Konferenssin 3na oleva Colorado ja Idän 2na oleva Tampa Bay. Colorado on ollut vahva läpi koko kauden ja edes avainpelaajien loukkaantumiset eivät näkyneet pahemmin tulostaululla.Tampa aloitti kauden todella vaatimattomasti, mutta viimeisen 30n ottelun aikana joukkue on noussut jo taistelemaan sarjan kärkipaikasta.

Vaikka vastakkain ovat 2 todella tulivoimaista hyökkäystä on myös huomioitava, että molemmat joukkueet pelaavat myös todella vahvasti puolustus suuntaan 5vs5 pelissä. Tampa antaa vastustajilleen maaliodottamaa ainoastaan 1.97 ja Colorado 2.01, molemmat lukemat aivan liigan kärkipäätä. Erikoistilanteiden osalta Tampan alivoima on toiminut loistavasti ja ylivoima pelikin on ollut hyvällä mallilla. Coloradon ylivoima on ollut heikkoa läpi koko kauden ja alivoima pelissäkin olisi parannettavaa. Coloradon 5 edellisestä ottelua ovat jääneet alle 5.5 maalin ja Tampankin 5ssä edellisessä ottelussa ollaan jääty alle lukemiin neljästi.

Pelivalinnassamme oletuksena on, että joukkueet lähtevät kärkiotteluun pelaamaan puolustuksen kautta ja tasaisesta ottelusta ei tule maali-iloittelua. Comeon tarjoaa muhkean 2.4 kertoimen under 5.5 total goals.

 

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *