Washington -1

KERROIN

1.65
0
pv
0
t
0
min
0
s

Washington Nationals-San Francisco Giants (20:05)

Washington Nationals menetti täksi kaudeksi suurimman tähtensä, kun Bryce Harper siirtyi vapaana agenttina jättisopimuksella Philadelphiaan. Joukkue on silti National League East divisioonan ennakkosuosikki, ja voi hyvän tuurin siivittämänä mennä jopa päätyyn asti.

San Francisco Giants on voittanut mestaruuden 2010-luvulla kolme kertaa. Viimeisen mestaruuden jälkeen (2014) on kuitenkin ollut hiljaisempaa menestyksen suhteen. Joukkue on osittain kärsinyt mestaruusvuosien menestyksestä, kun joukkue treidasi ennen siirtorajan umpeutumista lupaavia pelaajiaan ja varausvuoroja kokeneisiin sarjajyriin. Nyt kasassa on heikohko kokonaisuus, joka varsinkin lyöntipelin osalta lukeutuu sarjan heikoimpien joukkueiden joukkoon.

Päivän ottelu (paikallista aikaa) on ottelusarjan päätöspeli. Kahdesta ensimmäisestä ottelusta molemmilla joukkueilla on yksi voitto. Washington lähtee otteluun selkeänä suosikkina paremman aloitussyöttäjän ja laadukkaamman lyöntipelin turvin. Muutenkin Nationals on lähestulkoon kaikilla mittareilla mitattuna Giantsia laadukkaampi joukkue.

Pelataan Washington -1 ilta kertoimella 1,65 (panossuositus 2/5).

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!