Brasilia-Venezuela U3.0

KERROIN

1.89
0
pv
0
t
0
min
0
s

Copa American lohkovaiheen toinen kierros käynnistyy tiistai-iltana. A-lohkossa ainoa kolmen pisteen joukkue on Brasilia, joka voi varmistaa voitolla lohkon ykköspaikan.

Bolivia-Peru (keskiviikko klo 00:30)

Bolivia aloitti turnauksen odotetulla tappiolla kisaisäntä Brasilialle. Maa on ennakkoon A-lohkon heikoin, ja pistekin avausottelusta olisi ollut todellinen shokkitulos. Bolivia pysyi Brasilian kelkassa sentään 50 minuuttia, mikä oli hyvä tulos.

Peru aloitti kisaurakan tasaisella ottelulla Venezuelaa vastaan. Matsi päättyi lopulta varsin ansaittuun pistejakoon 0-0, vaikka Peru saikin pallon verkkoon kahdesti. Copassakin käytössä oleva VAR kaatoi kuitenkin tuomiot molemmilla kerroilla.

Tasapeliä voi pitää äkkiseltään hyvänä tuloksena, mutta se asettaa itse asiassa Perun paineen alle juuri tässä ottelussa. Jos maa pelaa toisenkin tasapelin peräkkäin (puhumattakaan häviöstä), sen ainoa sauma pisteisiin olisi lohkon päätöspelissä Brasiliaa vastaan. Vaikka Brasilia lepuuttaisi osaa pelaajistaan, Peru on todella suuri altavastaaja.

Venezuelan ja Perun tasapeli olikin mitä mainioin tulos Bolivian kannalta. Se voi puolustaa nyt tasapelin Perua vastaan ja jättää jatkopaikan ratkaisun viimeiseen otteluun, jossa se täysin voitettavissa olevan Venzuelan.

Lohkoista menee jatkoon myös kaksi parasta kolmosta, ja todennäköisesti saldo 1-1-1 riittää playoffs-vaiheeseen.

Luvassa lienee hyvin varovainen ja tarkkaileva ottelu johtuen edellä kuvatusta tilanteesta. Bolivian ase on tiukka puolustus, ja Peru on ennakkoon kenties turnauksen vähämaalisin joukkue. Toinen 0-0 tasapeli tai Perun niukka 0-1 voitto ei yllättäisi.

Poimitaan lapulle varsin maistuva n alle 2,5 maalia kertoimella 1,69. Voit myös hakea aasialaisia linjoja kuten alle 2,25 tai 2,0 maalia.

Brasilia-Venezuela (keskiviikko klo 03:30)

Brasilia jahtaa keskiviikkona aamuyöstä toista peräkkäistä voittoaan. Jos joku ei tässä vaiheessa vielä tiedä, niin kyseessä on kisaisäntä, eli Brasilia nauttii turnauksessa valtavasta kotiedusta. Seleção on voittanut Copa American joka kerta pelatessaan kotiyleisönsä edessä.

Avausottelu Boliviaa vastaan oli maaliton vielä tauolla, mutta Brasilia avasi hanat toisella jaksolla. Lopulta tuloksena oli varsin odotettu 3-0 FT, joka ei jättänyt juuri seliteltävää joukkueiden välisestä tasoerosta.

Venezuela avasi turnauksen varsin nihkeällä tasapelillä Perua vastaan. Kummankin joukkueen hyökkäyspeli oli varsin heikkoa, eikä Venezuelan ulosajo 75. minuutin kohdalla auttanut asiaa. Punaisen kortin saanut Luis Mago on siis poissa Brasilia-ottelusta.

Brasilia on ennakkoon täysin ylivoimainen A-lohkossa. Se voittaa todennäköisesti kaikki ottelut, joten Venezuela, Peru ja Bolivia ratkaisevat toisen jatkopaikan keskinäisillä otteluilla. Venezuela lähtee Bolivian tavoin puolustamaan tiukasti ja toivoo pientä ihmettä.

Vihjasimme alle 3,5 maalin tulosta avauspeliin ja jatketaan samalla linjalla. Poimimme kupongille aasialaisen alle 3,0 maalia in 1,89 kertoimella. Tämä veto olisi ollut win tai push 17/20 edellisestä Brasilian ottelusta.

Keltapaidat ovat paljon vähämaalisempi joukkue, kuin yleisesti kuvitellaan. Tämä johtuu siitä, että Brasilia ei päästä maaleja. Se voittaa ottelut hyvin usein 1-0 tai 2-0 tuloksilla.

Handicapeissa value löytyy Venezuelan suunnalta, mutta nämä vedot eivät pahemmin maistu. Jos uskot ihmeisin, niin tarjoaa tasapeliin venymisestä peräti 5,25 kertoimen.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *