Atletico Madrid (1X2)

KERROIN

2.5
0
pv
0
t
0
min
0
s

Mestarien liigassa pelataan keskiviikkona kahdeksan ottelua. Vetoa lyödään Madridin huippupelistä sekä Zagrebin mielenkiintoisesta ottelusta.

Atletico Madrid-Juventus

Atletico Madrid on noussut 2010-luvulla yhdeksi La Ligan suurista, ja ”Cholo” Simeonen joukkue kuuluu myös Mestarien liigan vakiokalustoon. Atletico on selvinnyt lohkovaiheesta jatkoon hyvällä prosentilla, ja joukkue nähtiin välierissä asti sekä 2015/16 että 2016/17.

Viime kaudella Tico putosi playoffs-vaiheessa illan vastustaja Juventukselle, joten Madridissa on aika maksaa kalavelkoja.

Atletico Madrid on tunnettu äärimmäisen kovana kotijoukkueena. Tämä kausi on alkanut myös kokonaisuutena hyvin, sillä Simeonen joukkue voitti kolme ensimmäistä peliään. Viime kierroksella tuli tosin turpiin Sociedadin vieraana.

Juventus on ollut viime vuosien kestomenestyjä Mestarien liigassa. Joukkueen rahkeet eivät ole riittäneet aivan mestaruuteen saakka, ja viime keväänä ”Wanha Rouva” putosi jatkosta sensaatiomaisen Ajaxin käsittelyssä.

Serie A:ta dominoiva Juve on tälläkin kaudella Italian ykkösase Euroopassa. Kausi on alkanut hieman tahmeasti, joten ennusmerkit eivät ole parhaat mahdolliset. Toisella kierroksella Juve hukkasi 3-0 johdon Napolia vastaan, vaikka voittikin matsin lopulta vastustajan omalla maalilla. Viikonloppuna joukkue oli suurissa vaikeuksissa Fiorentinan vieraana.

Atletico Madrid ei ole perustasoltaan pahemmin vieraita perässä, ja joukkue nauttii todella kovaa kotietua. Juventus ei näytä olevan nyt aivan parhaimmillaan, joten madridilaisilla on nyt kelpo saumat ottaa kiinnitys lohkon ykköspaikkaan.

Poimimme lapulle in markkinatopin 2,50 Atletico Madridille.

Dinamo Zagreb-Atalanta

Toinen pelivalinta löytyy Zagrebista, jossa kotijoukkue saa vastaansa Mestarien liigan ensikertalaisen.

Kroatian ylpeys Dinamo Zagreb palaa Euroopan huippusarjaan kolmen vuoden tauon jälkeen. Viime vuonna Zagreb oli myös karsinnoissa, mutta putosi viimeisessä vaiheessa Young Boysille. Tällä kertaa joukkue selvitti tieltään Saburtalon, Ferencvarosin ja Rosenborgin.

Zagrebin edellinen CL-edustus päättyi kaudella 2016/2017 kuuteen tappioon masentavalla maalierolla 0-15. Dinamo hakee varmasti parannusta tähän saldoon, mutta helppoa se ei tule olemaan. Joukkueen materiaali on auttamatta lohkon heikoin.

Vierasjoukkue Atalanta on nostanut viime vuosina jatkuvasti tasoaan, ja joukkue sai viime keväänä myös kauan odotetun palkinnon. Bergamolaiset ovat nyt ensimmäistä kertaa Mestarien liigassa. Joukkue on jo ihastuttanut pelityylillään Serie A:ssa, mutta jatkuuko maalitehtailu myös Euroopassa?

Atalanta oli viime vuonna Serie A:n runsasmaalisin joukkue. Sen peleissä nähtiin 3,24 osumaa per ottelu, ja ykköstykki Daniel Zapata iski peräti 23 liigamaalia. Atalanta teki sarjassa myös eniten maaleja – peräti 77 kappaletta (vrt. Juventus 70, Napoli 74).

Tämä kausi on jatkunut siitä, mihin edellinen päättyi. Atalanta kaatoi avauspelissä SPAL:n vieraissa 2-3, ja hävisi sitten Torinolle kotonaan samoin lukemin. Viime viikonloppuna tuli 1-2 vierasvoitto Genoasta.

Dinamo Zagrebin jatkopaikka on kaukainen haave, mutta kroaatit pystyvät haastamaan Atalantan ja Shakhtarin kotonaan. Atalanta ei nollapeleillä usein juhli edes Serie A:ssa, ja uskomme maalinteon onnistuvan myös Euroopassa.

Ottelun totals-linja on pysynyt varsin maltillisena, joten poimimme peleihin yli 2,5 maalia in 1,90 kertoimella.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *