Mobilebet tarjous!
Karhut ML (ja+rl)

KERROIN

1.85
0
pv
0
t
0
min
0
s

Salibandyliigan häntäpäässä mitellään tänään mielenkiintoinen ottelun, kun Porin Karhut isännöi Kuopion Welhoja. Peli käyntiin Porin Urheilutalolla klo 17.00.

Kotijoukkue löytyy ennen illan kamppailua toiseksi viimeiseltä sijalta, mutta hännänhuippuna majaileva KooVee on melko turvallisesti takana ja näin ollen myös suora putoaminen on hyvinkin epätodennäköistä. Sen sijaan ylöspäin karsintaviivan yläpuolelle Welhoihin on matkaa ainoastaan neljä pistettä joskin porilaiset kaksi peliä enemmän onkin pelannut. Karhujen pääluotsi Mikko Lehdolle näytettiin ovea vajaat kaksiviikkoa takaperin, mutta tuloksellisesti tämä ei muutosta ole tuonut. Pekka Nylund on viilannut karhulauman peliä hieman tiiviimmäksi eikä kolmen ja viiden maalin tappiot Classicille ja Oilersille todellakaan olleet mitään kehnoja esityksiä. Tomi Jerkku keikkuu edelleen joukkueen pörssikärkenä mutta tulitukea hyökkäyspäähän kyllä riittää. Suurimmat vaikudet ovat puolustuspäässä, mutta viime ottelut lupailevat porilaisille selvästi parempaa.

Kuopion Welhot on todella heikossa jamassa ja alla on jo seitsemän peräkkäistä tappiota. Toki mukana on tiukkoja maalin tappioita muunmuossa Lasbille sekä Erville, mutta toisaalta Nokian KrP ja SPV kylvettivät savolaisia lähes mielinmäärin. Jannne Kainulaisen ryhmästä lähti täksi kaudeksi paljon hyökkäyspään ratkaisijoita ja nyt erittäin kapea ratkaisuosasto on näyttäytynyt melko karulla tavalla. Taikurit ovat tehneet sarjassa toiseksi vähiten maaleja, ainoastaan hieman päälle neljä kihausta ottelua kohden. Eetu Sorvali on joukkueen ainut yli kymmenen maalin mies ja puolustuspäässä Iiro Lankinen ei ole pystynyt aivan parhaimpaansa. Lisää vettä myllyyn tuo ykkösmaalivahti Huurrekorven loukkaantuminen joten jo ennestään heikko maalivahtitilanne on entistä heikommassa hapessa.

Mikäli Karhut mielii vielä kuiville ei se tätä ottelua saa missään nimessä hävitä. Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa porilaiset hakivat pisteet Kuopiosta rankkareiden päätteeksi joten tietynlainen niskalenkki kotijoukkueelta jo löytyy. Karhut ei liiemmin ole kotisalissaan juhlinut, mutta kyllä Urheilutalo lauantai-iltana on silti vastustajalle todellista myrkkyä. Uskomme vahvasti että uuden valmentajan ensiesiintyminen kotiyleisön edessä antaa joukkueelle pientä extrabuustia ja pisteet tässä Satakuntaan jäävät. Betsafen tarjoama 1,85 kerroin kotivoitosta kelpuutetaan lauantai-illan peleihin mukaan! (raja 1,79) (Panossuositus 3/5)


LeoVegas tarjoaa: Talleta 50€ - saat 100€ + 10€ ilmaisvedon!

Haluatko satoja euroja lisää ilmaista pelirahaa? Klikkaa tästä:
Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!