KERROIN

?
0
pv
0
t
0
min
0
s

Veikkausliigassa pelataan sunnuntai-iltana kaksi ottelua. Maarianhaminassa IFK tarvitsee pisteitä putoamistaistelussa, kun taas vierasjoukkue Honka on tiukasti kiinni mitaleissa.

Kotijoukkue IFK Mariehamn pelaa tällä hetkellä surkeinta kauttaan pitkään aikaan. Maarianhaminan ylpeys on pelannut Veikkausliigassa 13 vuotta ja sijoittunut vuodesta 2012 lähtien aina kuuden sakkiin. Tällä hetkellä joukkuetta uhkaa toden teolla putoaminen.

Viikko sitten IFK vieraili Rovaniemellä ja hävisi ottelun pystyyn 2-0. Kyseessä oli jo seitsemäs peräkkäinen tappio reissupeleissä maalierolla 1-14. Kotona IFK on voittanut kaksi ottelua kolmesta, tosin nämä pistepotit tulivat kriisiseuroista SJK & PS Kemi. Välissä joukkue hävisi sunnuntain vastustajalle, FC Hongalle, 1-2.

Espoon Honka nousi Veikkausliigaan kaudeksi 2018. Seura on vakiinnuttanut heti paikkansa taulukon kärkipäässä, ja Hongalla on hyvät mahdollisuudet mitaleille. Kesällä Espooseen hankittu ex-HJK kärki Macoumba Kandji on ollut hirmuisessa iskussa. ”Big Mac” iski viikko sitten kaksi maalia TPS:n reppuun, ja saldona on yhteensä jo 13 liigamaalia.

Honka on ollut erittäin vaikea voitettava – ainoastaan sarjakärki HJK on hävinnyt vähemmän otteluita. Alkukauden maalinteko-ongelmat ovat myös helpottaneet Kandjin sekä Demba Savagen hankintojen myötä.

Mariehamn on tällä hetkellä valtavasti Honkaa perässä kaikilla osa-alueilla. Honka ansaitsee ottelussa selvän vierassuosikin aseman, ja n 1,95 kerroin (todennäköisyysarvio 58%) kelpaa hyvin peleihin. Hongan pelit ovat myös niin maalirikkaita, että in tarjous 1,92 yli 2,5 maalin vedolle on oikein maistuva.

Toivotaan, että Hongan tehokärki Macoumba Kandji jatkaa viime aikojen virettään sunnuntaina!

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!