Arsenal-WHUFC O3

KERROIN

2.6
0
pv
0
t
0
min
0
s

Valioliigakauden toinen kierros käynnistyy lauantaina. Manchester United aloittaa myös ottelunsa ja kohtaa kotikentällään Crystal Palacen. Löysimme myös peli-idean myöhäisillan Lontoon derbyyn.

Man Utd-Crystal Palace (klo 19:30)

Kotijoukkue Manchester United aloittaa siis kautensa vasta nyt. Ole-Gunnar Solskajerin ”punakone” sai ylimääräistä lepoa UEL-finaaliotteluiden vuoksi. Nyt joukkueen pitäisi olla hyvässä iskussa ja valmiina jatkamaan viime kevään kovaa virettään.

Manchester United oli kevään ja kesän kierroksilla yksi sarjan vahvimmista joukkueista. Sen puhti meinasi hieman loppua aivan kalkkiviivoilla, mutta United puristi päätöskierroksella huipputärkeän vierasvoiton Leicesteristä.

Solskjaerilla on tällä kaudella käytössään lähes identtinen miehistö. Joukkue alkaa pikkuhiljaa löytää permanenttinsa, eikä suurta vaihtuvuutta ole nähty. Odotamme Unitedin päätyvän kolmen sakkiin ja haastamaan Liverpoolin tiukasti jopa sarjan kakkospaikasta.

Crystal Palace aloitti jo kautensa viikko sitten. Roy Hodgsonin miehistö nappasi tyylilleen uskollisena 1-0 -voiton kotiottelussa Southamptonia vastaan. Palace saa olla pisteisiin tyytyväinen, sillä joukkueen maalivahti Guaita teki useita todella tärkeitä torjuntoja.

Lontoolaiset pelasivat viikolla myös Liigacupissa. Palace tippui Bournemouthia vastaan jatkosta rangaistuspotkujen jälkeen, mutta Hodgsonin miehistö lepuutti lähes jokaista normaalia avauskokoonpanon pelaajaa. Ylimääräistä rasitusta ei siis ole luvassa.

Crystal Palace voi olla parhaillaan todella ikävä vastus, mutta Manchester United lähtee silti otteluun jättisuosikkina. United on ollut myös historiassa todella ikävä vastus Palacelle, sillä lontoolaiset ovat voittaneet vain yhden 27 edellisestä kohtaamisesta.

Betsaamme Manchester Unitedia -1,5 maalin tasoituksella in 2,03 kertoimella. Todennäköisyysarvio tapahtumalle on 56 %.

Ninja Casino on avannut vedonlyönnin! Tarjolla 10€ ilmaisveto vain rajoitetun ajan! Klikkaa alla olevaa kuvaa!

Arsenal-West Ham (klo 22:00)

Kotijoukkue Arsenal lähtee 2. kierroksen kamppailuun hyvällä fiiliksellä. Gunners kaatoi viikko sitten Valioliigan avausottelussa Fulhamin maalein 0-3. Positiivista ottelussa oli se, että uusi hankinta Willian sai kolme syöttöpistettä ja maalikone Aubameyang osui tolppien väliin.

Gunners lähtee tulevaan kauteen taas kerran kärkinelikon haastajana. Arsenal ei ole heikentynyt viime vuodesta, mutta ei joukkue ole myöskään sarjan parhaimmiston tasoa. Viime kevään esitykset antoivat kuitenkin uskoa tekemiseen, sillä Arsenal kaatoi mm. Liverpoolin, Cityn ja Chelsean sekä voitti FA Cup -finaaliin.

West Hamin kausi käynnistyi sen sijaan epäonnisesti. Hammers kohtasi avauspelissä putoajaksi rankatun Newcastlen kotikentällä, mutta onnistui häviämään ottelun 0-2. Matsi lähti heti alussa väärille urille, kun West Ham kolisutteli maalipuita.

Lontoolaiset olisivat hyvin voineet tehdä maalin tai pari Newcastlea vastaan. Hanat aukesivat lopulta viikon Liigacup-pelissä Charltonia vastaan. Kakkosmiehistöllä pelannut West Ham hoiteli ottelun helposti maalein 3-0.

Arsenal ja West Ham ovat olleet perinteisesti Valioliigaan runsasmaalisia joukkueita. Aiemmissa kohtaamisissa on myös nähty vuosien varrella todella runsasmaalisia kamppailuja. Kaikki viittaa siihen, että maaleja nähdään myös lauantaina.

Betsataan yli 3,5 maalia n 2,60 kertoimella. Todennäköisyysarvio tapahtumalle on 46 %. Molempien joukkueiden vahvuudet ovat hyökkäyspäässä, mikä näkyy myös maalimäärän arviossamme. Totals-linjan pitäisi olla 3,0 maalin sijasta 3,5 maalia.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *