Real Betis

KERROIN

1.87
0
pv
0
t
0
min
0
s

Maanantaina pelataan yksi ottelu Englannin Championshipissa ja yksi La Ligassa. Löysimme pelattavaa molempien totals-vaihtoehdoista.

Championship: Watford-QPR (klo 21:45)

Kotijoukkue Watford jatkoi tiivistä menoaan Championshipin viikkokierroksella. Hornets pelasi Millwallia vastaan vieraissa ja naarasi ottelusta 0-0-tasapelin. Tilastojen mukaan 0-1-tulos olisi ollut ansaittu. Joukkueen puolustus osoitti jälleen pitävyytensä todella hyvin.

Tasapeli oli jatkoa Watfordin vahvcoille otteille. Hornets oli tätä ennen voittanut kolme matsia putkeen päästäen vain yhden maalin. Ennen joulua managerin paikalle saapunut Xisco Munoz on kerännyt saldon 4-1-1 kuudesta liigaottelusta. Ainoa tappio on Swansean vieraana.

Vierasjoukkue QPR ei pelannut lainkaan viikkokierroksella, joten Ärrillä on pientä lepoetua. Viime lauantaina joukkue palasi kolmen reissupelin jälkeen kotikentälle. Tästä ei ollut valitettavasti apua, sillä QPR hävisi nousukuntoiselle Derbylle 0-1. Tasapeli (1-1) olisi ollut xG:n valossa ansaittu.

Ennen Derby-tappiota QPR nappasi yllättävät ja tärkeät vierasvoitot Cardiffin ja Lutonin kotiluolasta. Saldo 2-3-2 seitsemästä edellisestä liigapelistä on oikein kelvollinen. Kausi on kokonaisuutena sujunut hyvin odotetusti joukkueen pelivoimaan nähden.

Vastakkain on kaksi todella vähämaalista joukkuetta. Watfordin puolustus on selkeästi sarjan paras yhdessä Swansean kanssa. Hornets ei ole päästänyt kotona maaliakaan kolmeen matsiin ja ainoastaan yhden osuman viiteen otteluun. QPR on pelannut puolestaan jo 10 liigapeliä putkeen alle 2,5 maalin tuloksia.

Ottelun maaliodotus onkin erittäin matalalla. Mielestämme betsimarkkina ei ole huomioinut ottelun vähämaalisuutta riittävästi. Watford on ollut erittäin tuottoisa U2,5 betsien kohde koko kauden. Luotetaan trendiin myös maanantaina. Pelataan alle 2,5 maalia n 1,82 kertoimella. Todennäköisyysarvio tapahtumalle on 62 %.

 

La Liga: Real Betis-Osasuna (klo 21:45)

Kotijoukkue Real Betis lähtee maanantain matsiin hyvällä fiiliksellä. Takana on komea 3-1-voitto Copa Del Reyn puolella Real Sociedadista, mikä johdatti Betisin kahdeksan sakkiin cupissa. La Ligassa Betis kohtasi myös viikko sitten Sociedadin, tällä kertaa vieraissa, ja tuloksena hyvä 2-2-tasapeli.

Real Betis on tällä hetkellä oikein mainiossa vireessä. Kalenterivuosi 2021 on yhä ilman tappioita saldolla 4-3-0 cupit mukaan luettuna. Edellinen selkäsauna on yli kuukauden takaa Levanten vieraana. Avainpelaajien tervehtyminen on myös nostanut joukkueen tasoa selvästi.

Osasuna pelasi myös viikolla ja tahkosi jatkoaikaa cupissa Betisin tavoin. Joukkueen kohtaloksi tuli kuitenkin pudota Almeriaa vastaan rankkareilla. Edellinen liigapeli sujui sen sijaan mainiosti. Osasuna kaatoi Granadan kotikentällä 3-1 ja otti ansaitut pisteet nousten putoamisviivan yläpuolelle.

Osasuna on varsin hajuton ja mauton alakastin joukkue La Ligassa. Se on varsin hyvin omalla paikallaan sarjataulukossa pelivoimaan nähden. Pelin taso on parantunut viime viikkoina alkukauteen nähden, sillä Osasuna on saanut raavittua peräti viisi tasapeliä seitsemän edellisen kierroksen aikana.

Molemmat joukkueet ovat tällä hetkellä pelillisesti hieman nosteessa. Real Betis on ollut viime kaudet todella raju alisuorittaja, mutta nyt joukkue on vihdoin omalla tasollaan. Myös otteluiden xG:t ovat näyttäneet todella hyviltä jo pari kuukautta. Betis ansaitsee selkeästi keräämänsä pisteet.

Me näemme kotijoukkueen markkinoita suurempana suosikkina. Betis on ollut myös ollut ohittamaton vastustaja Osasunalle kolmen kauden otteluissa: Betis on voittanut neljä viidestä edellisestä kohtaamisesta maalierolla 9-1 ja yksi on päättynyt tasan.

Pelataan Betisin voittoa in 1,87 kertoimella. Todennäköisyysarvio tapahtumalle on 58 %. Tarjolla on vielä riittävä value pelaamiseen, vaikka kertoimet ovatkin laskeneet kahden tasolta.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *