HPK 1X2

KERROIN

2.37
0
pv
0
t
0
min
0
s

Liigassa pelataan tällä viikolla otteluita jokaisena päivänä maanantaista lauantaihin. Nostamme esiin pari mielenkiintoista betsiä keskiviikolta, jolloin ohjelmassa on neljän ottelun kierros.

HPK-JYP

Hämeenlinnassa juhlittiin viime keväänä yllätysmestaruutta, mutta tunnelma on ollut tänä syksynä monta pykälää vaisumpi. HPK rankattiin yleisesti ottaen sarjan keskikastiin, eikä seuralle annettu juuri mahdollisuuksia toistaa viime kauden ihmettä.

HPK:n alkukausi on ollut ristiriitainen. Syksy lähti käyntiin heti epäonnisella tappiolla Kärpille, mitä seurasi toinen tasaisen pelin tappio JYPin vieraana. Tämä trendi on jatkunut aina maanantaihin saakka, jolloin Kerho hävisi taas kerran vastoin pelitapahtumia. Tällä kertaa Lukko kävi ryöstämässä pisteet.

Ritaripaidat ovat hävinneet kaikki pelinsä maksimissaan maalin erolla, ja HPK olisi ansainnut pisteitä kaikista näistä otteluista.

JYPin viime kausi oli katastrofi, eli täydellinen vastakohta HPK:lle. Joukkueelta odotettiin tälle kaudelle selkeää tason nostoa, ja JYP onkin kerännyt pisteitä kelvollisesti materiaaliinsa nähden.

Jos HPK on ollut otteluissaan epäonninen, niin JYPin kohdalla ei voi sanoa samaa. Jyväskyläläiset ovat olleet vain yhdessä matsissa selvästi parempi joukkue, mikä oli kotipeli Ässiä vastaan viime viikolla. JYP on ollut maalipaikkojen valossa erityisen heikko kauden vierasotteluissa.

HPK on pelivoimaltaan vähintään JYPin tasoinen joukkue meidän rankingissamme. Kerhon alkukauteen on mahtunut paljon huonoa tuuria, ja joukkueiden sijoitukset voisivat hyvin olla sarjataulukossa toisin päin.

JYP voitti myös joukkueiden aiemman kohtaamisen hieman pelitapahtumien vastaisesti 3-2, joten HPK:lla on nyt revanssin paikka.

Betsaamme kotijoukkuetta in 2,37 kertoimella.

Pelicans-Ilves

Lahdessa nähdään mielenkiintoinen ottelu, sillä vierasjoukkue Ilves saapuu otteluun uuden valmentajan voimin.

Tupsukorvien alkukausi on ollut tuskaa täynnä, ja seurajohto reagoi tapahtumiin varsin nopeasti. Päävalmentaja Karri Kivi sai lähteä, ja ykkösvalmentajaksi nostettiin hänen apumiehensä Jouko Myrrä.

Valmentajanvaihdos on herättänyt ristiriitaisia mielipiteitä. Ilveksen peliesitykset ovat olleet varsin kelvollisia, joten moni olisi antanut valmentajalle lisäaikaa. Kiven potkujen takana lienee muutakin kuin pelkät heikot tulokset.

Pelicans kuuluu tällä hetkellä Liigan kuuden parhaan joukkoon. Joukkue pelasi viisi ensimmäistä matsia ilman tappiota, mutta taipui yllättäen Sportille kotona viime viikolla maalein 3-5. Pelicans oli ottelun avauspuoliskon umpisurkea ja heräsi pelaamaan liian myöhään.

Kokonaisuutena Pelicans on esiintynyt kelvollisesti. Vihjasimme myös Sport-otteluun yli 5,5 maalin tulosta, ja tuossakin pelissä riitti maalipaikkoja molempiin päihin. Pelicans kuuluu maalimääriltään edelleen Liigan yläpäähän, vaikka tähän kauteen mahtuukin pari vähämaalista tulosta.

Jatkamme Pelicansin otteluissa jälleen over-linjalla. Vierasjoukkue Ilveksen puolustus on ollut levällään koko alkukauden, ja Oulussa Kärpät latoi joukkueen verkkoon viisi maalia jo avauserässä. On vaikea uskoa, että apuvalmentaja Myrrä saisi ongelmat korjattua parissa päivässä.

Ilves on päästänyt vähintään kolme maalia kaikissa kauden otteluissa. Tämän lisäksi vieraiden hyökkäys on vahvistunut jo aiemmin Arttu Ruotsalaisella, mikä on positiivista maalien kannalta.

Kupongille kelpaa in yli 5,5 maalia 1,98 kertoimella, jossa on ihan mukavasti ilmaa 3/5 panokseen. Pelicansin voitto on myös hyvin pelikelpoinen in 2,20 kertoimella. Tässä on kuitenkin omat riskinsä, jos Ilveksen valmentajanvaihto piristää joukkuetta merkittävästi ensimmäisessä ottelussa.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *