Pixbo Wallenstam

KERROIN

1.87
0
pv
0
t
0
min
0
s

Ruotsin salibandykentillä mitellään tiistaina kolme ottelua ja katse suunnataan tiukasti Wallenstam-halliin, jossa Pixbo isännöi Kalmarsundia.

Pixbo-Kalmarsund (klo 19.30)

Pixbo oli miedän arvioissamme ennen kauden alkua hienoinen kysymysmerkki, mutta joukkue on ollut kahdessa ensimmäisessä ottelussaan todella vakuuttava: niin sarjanousija Visby (11-5) kuin myös Helsingborg (3-11) jäivät kettujen raadeltaviksi. Tsekkihankinta Marek Benes on ollut ällistyttävässä vedossa takoen kahteen otteluun huimat 10 (3+7) pistettä. Alati vaarallisen laiturin vierellä viilettävät Gustav Fritzell (4+2) sekä Martin Östholm (6+2). Pixbo saa kasaan siis todellisen ykkösnyrkin ja profiilipelaajat ovat heti onnistuneet todella hyvin. Tahti tuskin aivan samana pysyy, mutta tällä hetkellä joukkue juoksee melkoisessa myötätuulessa. Maalilla Jon Hedling on ollut todella varma ja lukeutuu aivan sarjan kärkitorjujiin.

Kalmarsund haki vihjeemme mukaisesti sunnuntaina derby-voiton Växjösta 4-6 loppulukemin vaikka suurimman osan ottelusta se olikin melko kovassa pesukoneessa. Kim Nilsson (0+4) sekä Markus Johansson (3+0) jatkoivat pistetehtailuaan. Ottelu on joukkueelle jo kolmas viikon sisällä ja vaikka uusien hankintojen myötä rosteriin onkin saatu kaivattua leveyttä, voi jalka ainakin ykköstähdillä alkaa painamaan. Carl Bending-Sörling on toiminut veräjänvartijana molemmissa aiemmissa otteluissa mutta mitä todennäköisemmin Edin Omanovic astelee tässä ottelussa tolppien väliin.

Pixbo on avausotteluissa näyttänyt pirteämmältä kuin moneen vuoteen ja vihdoin sillä on kasassa yksi tuloksentekoon kykenevä super-trio. Kalmarsundille ottelu tulee tiukkaan paikkaan ja katseet voivat jo ainakin osittain olla ensi viikon tärkeässä kotiottelussa Höllvikensiä vastaan. Viime kaudella Pxbo vei molemmat keskinäiset kohtaamiset nimiinsä eikä voimasuhteet liiemmin ole heilahtaneet suuntaan eikä toiseen. Wallenstamin peli on tällä hetkellä erittäin hyvässä formissa ja in kärkikerroin kelpaa peleihin rajakertoimen ollessa 1,78 tuntumassa.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *