Pelivihje,Ravit, Toto-65

KERROIN

?
0
pv
0
t
0
min
0
s

Vermon keskiviikkoon lähdetään kahdella varmalla. Neljännessä kohteessa luotetaan Amadeus Possibleen, joka saa 20m eteen pahimpaan kilpakumppaniin, kohteen suosikki Morris Match:iin. Isompiin lappuihin kannattaa suosikki pelata ilman muuta mukaan, mutta vihjeriviin pelataan Amadeus Possible varmaksi keulapsyykillä. Koko matkan johto on ihan mahdollinen kovakuntoiselle ruunalle. 35% pelattuna Ari Moilasen ajokki on oikein hyvä varma vaihtoehto. Toiseksi varmaksi valikoitui Hallan Poika päätöskohteesta. Kolme tolppaa putkeen napannut ori on melko ravivarma ja tulee aina rehdisti maaliin asti. Pahimmat uhkaajat lähtevät takamatkalta ja tulevat lisäksi tauolta. hallan Poikaa vastaan pitäisi olla heti parhaimmillaan, mikä ei vaikuta nyt todennäköiseltä.

Avauskohteen rastaaminen aloitetaan Ypäjä Orientesta, jonka Ari Moilanen paiskaa kiihdytyksessä keulaan. Sofie Halm on hyvällä paikalla ja ollut kunnossa jo pitkään. Quandary Tile nappasi neljä voittoa putkeen ja ehti viimeksikin takapareista toiseksi 700m kirillä. Youyou on sijoittunut jatkuvasti hyvin ja Antti Teivainen sopii hyvin rattaille. Pikku yllärinä mukaan Moonlight Magical joka saa hyvän paikan toiselta radalta.

Toinen kohde yritetään selvittää neljällä merkillä. Stonecapes Unityltä on puuttunut hiukan voitontahtoa ja maalisuoralla on tyytynyt hiukan ihmettelemään kanssakilpailijoitaan, mutta kapasiteetti riittää tämän lähdön voittoon. On Track Rockstar ei kiihdy kovin hyvin, mutta pienessä lähdössä saanee jonkinmoisen juoksun kuitenkin. Evita’s Bad Boy on melko laukkaherkkä, mutta ehjällä juoksulla ihan mahdollinen. Fia Finesse saa paikan läheltä kärkeä, ja voi jopa voittaa, jos välttää kuolemanpaikan.

Kolmannessa kohteessa jättisuosikiksi on pelattu Villilempi 82%. Matalan sarjan kylmäveri lähdöissä 80% on lähes poikkeuksetta liikaa yhdelle hevoselle. Pelataan lähtö kylmästi läpi ja toivotaan yllätystä. Näin lapulle mukaan tulee 7kpl alle 5% pelattuja hevosia.

Viidennessä kohteessa Cal Gadot Racing on ykkösmerkkimme. Tamma tulee aina rehdisti maaliin asti, eikä kaihda kuolemanpaikkaakaan. Vermossa 1.1. tamma näytti viimeisessä kaarteessa jo tyhjältä, kun kolmannelta radaltakin lipui hevonen ohi, mutta niin vain hevonen kamppaili vielä voittoon maalisuoralla. Tallikaveri Hill Yes saanee keulapaikan itselleen ja on siitä mahdollinen voittaja. mukaan vielä kärjen läheltä juoksun saava Mister Lane.

Lähtö1: 2,3,5,6,9

Lähtö2: 1,3,5,6

Lähtö3: 1,2,3,4,5,6,7,8

Lähtö4: 2

Lähtö5: 1,2,8

Lähtö6: 5 Vihjerivin Hinta: 48e

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *