KERROIN

?
0
pv
0
t
0
min
0
s

Saksan Bundesliigassa pelataan viikonloppuna kauden 8. sarjakierros. Lauantaina asettuvat vastakkain sarjajumbo Stuttgart sekä kärkijoukkue Dortmund. Ottelu on paljon ennakoitua tasaisempi.

Kotijoukkue Vfb Stuttgart oli vajaa vuosi sitten lähes vastaavassa tilanteessa. Tulokset olivat surkeita, ja päävalmentajaksi palkattiin kesken kauden turkkilainen Tayfun Korfut. Stuttgart oli tämän johdosta koko kevään parhaimpia joukkueita ja päätyi sarjassa jopa 7. sijalle.

Hienoa työtä tehnyt Korfut koki edeltäjänsä kohtalon kaksi viikkoa sitten. Seurajohto kyllästyi Stuttgartin rämpimiseen, joten turkkilaismanageri sai kenkää. Tilalle tuli Schalkea kaudella 2016/2017 valmentanut Markus Weinzierl.

Uusi päävalmentaja on hionut Stuttgartin pelisuunnitelmaa maaottelutauon aikana, ja odotettavissa on parannusta nähtyihin suorituksiin.

Vierasjoukkue Dortmund johtaa hieman yllättäen Bundesliigaa. FC Bayern on dominoinut sarjaa vuosikaudet, mutta BVB on ottanut piikkipaikan baijerilaisten kompuroidessa. Joukkueen tuloksissa on myös paljon hyvää onnea, eikä Dortmund ole ollut missään nimessä näin vakuuttava. Hyvä esimerkki oli viime kierroksen Augsburg-ottelu, jossa Dortmund teki kolme maalia viimeisen kympin aikana ja voitti matsin yliaikaosumalla 4-3.

Vedonlyöntimarkkina on hinnoitellut ottelun alkukauden tulosten perusteella. Uusi päävalmentaja buustaa varmasti Stuttgartia, ja altavastaajan asetelma sopii todennäköisesti avausmatsiin hyvin.

Aasialainen alle 3,0 maalia Pinnaclelta 1,80 kertoimella on loistava haku. Alkukauden vääristyneet tulokset näkyvät totals-linjoissa selkeästi. Stuttgart menestyi myös keväällä vahvan puolustuksen ansiosta, ja fokus on taatusti sillä osastolla myös Dortmund-ottelussa. Voit myös pelata muita totals-linjoja (esim. alle 2,5 maalia), mutta 3,0 raja on ehdottomasti maistuvin. Panos palautuu tasan kolmen maalin tuloksella.

Under-betsin lisäksi voi hakea pienellä Dortmundin venymistä pisteille. n +0,5 tasoitus 2,00 kertoimella on reipas ylikerroin. Rohkeimmat voivat kokeilla jopa Stuttgartin suoraa voittoa. Uuden valmentajan ensimmäinen kotitottelu tarjoaa yleensä parhaan nosteen heikosti suorittaneelle ryhmälle.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!