Pelivihje, Ravit,Toto-75

KERROIN

?
0
pv
0
t
0
min
0
s

Mikkelin kierroksen varmat poimitaan kylmäveristen lähdöistä. Avaus kohteen Rysky vaikuttaa jopa ”ylikylältä” viime lauantain perusteella. Silloin volttilähdössä pahan lähtölaukan ottanut Rysky otti ensin muut kiinni ja kiersi sitten koko porukan ehtien tasaisessa rintamassa neljänneksi. Rysky hävisi siis mahdottoman tehtävän jälkeen voittajalle vain puoli valjakon mittaa. Toinen varma on kolmannen lähdön Savon Kingi. 13 startistaan 10 voittanut Savon Kingi tähtää paalun juoksuradalta koko matkan johtoon.

Kolmannen kohteen selkeähköt ykkösmerkit ovat takamatkan The Breeze ja Ridgehead Laurette. Pelataan kuitenkin leveämmin. Paalulta Surprise Daisy on vahvoilla, jos selvittää voltin kolmosradan ravilla. Arnie’s Emilie pääsee juoksulangalta heti lähelle kärkeä, mikäli ravaa. Mukaan vielä jättiyllärinä 3% Alice Sutton, joka on kaikissa kolmessa tämän vuoden startissa sijoittunut kolmen sakkiin.

Neljäs kohde on lämminveristen tulinen maili. Keskeltä rataa tulisesti avaavat Boulder Luke, One Break Broline sekä Lightningsky kuuluvat ajoissa lapulle. Exuberance on jopa porukan paras hevonen, mutta saanut tauon jälkeen vasta yhden startin alle. Mr Big Star ja Hard To Trick hyviltä paikoilta vielä mukaan.

Viides kohde pelataan kuudella merkillä. Rallston ja Piteraq ovat selkeät ykkösmerkit. Yllättäjinä otetetaan mukaan Benobi Zet 5% ja Wide Game 3%.

Kuudes lähtö pelataan kolmella merkillä. Wauhti tai Myrskyri pääsee keulaan ja kumpi vaan olisi siittä lähellä. Takarivin Draken poimii lopussa hedelmät, mikäli alussa tulee kilvanajoa.

Päätöskohteen suosikki kaksikko Stonecapes Queila ja Religious riittää rastaamisessa jo pitkälle. Mikäli rahapussi kestää, ajoissa lapulle kuuluu Jack Vader ja Orlando Knick.

Lähtö1: 8

Lähtö2: 3,7,8,9,15

Lähtö3: 6

Lähtö4: 1 2,4,5,6,8

Lähtö5: 7,10,12,13,14,15

Lähtö6: 3,4,10

Lähtö7: 1,2 Vihjerivin hinta: 54e

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *