Leicester 1X2

KERROIN

8.2
0
pv
0
t
0
min
0
s

Valioliigassa pelataan tänä viikonloppuna viimeiset ottelut ennen joulutaukoa. Lauantain kierrokselta nousee esiin kaksi todella hyvää valuebetsiä.

Brighton-Sheffield United (klo 17:00)

Kotijoukkue Brighton tulee lauantain otteluun hyvällä itseluottamuksella. Seagulls kohtasi maanantaina Crystal Palacen vieraskentällä ja dominoi matsia alusta loppuun. Valitettavasti Zahan 1-1 -tasoitusmaali vei lopussa Brightonilta kaksi pistettä.

Seagulls on pelannut joulukuun toistaiseksi tappioitta. Ennen Crystal Palacea, Brighton kohtasi Wolvesin kotonaan (2-2) ja Arsenalin vieraissa (2-1 voitto). Joukkue on esiintynyt myös xG:n valossa mainiosti ja pisti myös sarjakärki Liverpoolin tiukoille marraskuun lopulla.

Pelivoimaltaan Brighton on tällä hetkellä hyvin lähellä Sheffield Unitedia. Kaksikko on varsin turvallisella marginaalilla edellä putoamisviivan joukkueita.

Vierailija Sheffield United kaatoi Aston Villan viikko sitten 2-0. Kyseessä oli toinen peräkkäinen voitto, sillä tätä ennen United nujersi toisen nousijan, Norwichin, vieraissa 1-2.

On suorastaan uskomatonta, että Sheffield United on sarjan puolivälissä ainoa joukkue Liverpoolin ohella, joka ei ole hävinnyt kertaakaan vieraissa. Blades on pelannut jo kahdeksan reissupeliä ja kerännyt niistä saldon 2-6-0. Saako putki jatkoa myös lauantaina?

Sarjanousija on menestynyt kivikovan puolustuksensa ansiosta. Ainoastaan sarjan kärkikaksikko Liverpool ja Leicester on päästänyt vähemmän maaleja. Myös vieraissa omiin on mennyt vain seitsemän osumaa kahdeksaan otteluun.

Sheffield United pitää huolen siitä, että maaliodotus on todella matalalla myös lauantaina. Jostain syystä betsimarkkina ennakoi kohteeseen huomattavasti enemmän osumia. Pelaamme alle 2,5 maalia in 1,73 kertoimella. Todennäköisyysarvio tapahtumalle 64%.

Under-betsit ovat kannattaneet tällä kaudella todella hyvin Sheffield Unitedin otteluihin. Voit myös betsata BTTS=”no” eli vaihtoehtoa, että jompikumpi joukkueista pitää nollat.

Man City-Leicester (klo 19:30)

Lauantai-ilta huipentuu todella mielenkiintoiseen kamppailuun, jossa Liverpoolin kaksi suurinta haastajaa kohtaavat toisensa.

Kotijoukkue Man City palasi viikko sitten takaisin voittojen tielle. Guardiolan poppoo pyöritteli Arsenalin täysin sekaisin ja haki helpon 0-3 voiton Lontoosta. Viikolla City eteni myös Liigacupin välieriin kaatamalla Oxfordin. Tosin ihmetystä herätti se, miksi Guardiola peluutti mm. Sterlingiä.

Cityn tilanne ei Arsenal-voitosta juuri parantunut. Takana on todella paljon pahoja pistemenetyksiä pitkin syksyä. Näiden seurauksena joukkue ei ole edes kahden parhaan joukossa. Etumatkaa Liverpooliin on sarjan puolivälin lähestyessä jo 14 pistettä. On selvää, että Cityn fokus on kevätkaudella cup-otteluissa.

Vierailija Leicester pelaa puolestaan fantastista kautta. Jokainen Valioliigan fani muistaa hyvin neljän vuoden takaiset tapahtumat, jolloin Ketut nappasivat mestaruuden kaikkien yllätykseksi. Joukkueessa on yhä monia samoja pelaajia, eikä edes ykköskärki Jamie Vardyn maalivire ole hyytynyt vuosien mittaan.

Leicester pelasi viikko sitten heikon ottelun Norwichin isäntänä, mikä päättyi 1-1 -tasapeliin. On tosin todettava, että joukkue olisi ansainnut voiton tästäkin pelistä. Norwich-matsi päättyi uskomattoman, kahdeksan ottelun mittaisen, voittoputken.

Ketut ovat olleet myös vieraissa erinomaisia. Saldona on ainoastaan tappiot Liverpoolille 90. minuutin rankkarimaalilla ja Manchester Unitedille kauden alussa 1-0. Joukkue tulee Cityn vieraaksi vahvalla itseluottamuksella.

Leicesterin saamat kertoimet ovat todella törkeitä. Arvostamme joukkueen erittäin korkealle, eikä City voi mielestämme olla mikään jättisuosikki nykyisessä tilassaan. Leicesterin pisteissä ei ole pahemmin onnea mukana, eli joukkue on täysin ansaitusti kolmen sakissa.

Betsaamme rohkeasti Leicesteriä +1 aasialaisella tasoituksella Nordcibetin 2,55 kertoimella. Arviomme tapahtumalle on peräti 50%. Nyt kannattaa myös kokeilla Leicesterin suoraa voittoa 8,20 kertoimella! Ilmaa on todella paljon.

Kuva: Jonathan Palombo (Manchester City Stadium Tour) [CC BY 2.0], via Wikimedia Commons

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *