Wolves +0.5

KERROIN

2.75
0
pv
0
t
0
min
0
s

Valioliigan toinen kierros saadaan päätökseen maanantai-iltana kahdella ottelulla. Samalla Aston Villa avaa myös liigakautensa. Tarjolla on todella kovaa etua Wolvesin pärjäämisestä.

Aston Villa-Sheffield United (klo 20:00)

Kotijoukkue Aston Villa taisteli koko viime kauden putoamisviivan päällä ja säilytti hieman yllättäen sarjapaikkansa. Villa vaikutti pitkään olevan aivan liian heikko joukkue etenkin puolustussuuntaan, mutta lopulta yhden pisteen marginaali riitti sarjapaikan säilyttämiseen.

Villa lähtee tulevaan kauteen pitkälti vastaavista asetelmista. Dean Smithillä on käytössään hyvin keskinkertainen materiaali, jonka avainmiehenä häärii loistava Jack Grealish. Puolustusta on vahvistettu maalivahti Emilio Martinezilla, joka siirtyi Arsenalista.

Villa avasi kilpailullisen kautensa viime viikon Liigacupissa kaatamalla Burtonin vieraissa 3-1 vahvasti varamiehisenä.

Vierailija Sheffield United oli viime kauden suuryllättäjä. Harva uskoi Bladesin säilyttävän sarjapaikkaansa kauden alkuveikkailuissa. Niin vain kävi, ja United oli hyvin lähellä saavuttaa jopa UEL-sijoituksen. Päätöskierroksilla tahti sitten hyytyi hieman.

United ei ole juuri viime kaudesta muuttunut. Emme usko joukkueen taktiikan olevan myöskään erilainen, eli vahvasti puolustuksen kautta mennään.

Blades aloitti kautensa 0-2 -kotitappiolla kivikovalle Wolvesille. United ei ollut surkea, mutta se ei vain päässyt Wolvesin puolustuslinjasta läpi. Viime viikolla saldoksi tuli tasapeli Burnleyn kanssa Liigacupissa hyvin varamiehisellä joukkueella.

Sheffield United on huomattavasti Aston Villaa tasapainoisempi paketti ja luokkaa vahvempi pelivoimaltaan. Ottelu lienee hyvin tasainen, jossa Villa hakkaa päätä vieraiden puolustusmuuriin. Betsataan Sheffield United +0 (eli DNB) tasoitus in 2,02 kertoimella. Mielestämme vieraat ansaitseva noin 46-54 suosikkiaseman.

Wolves-Man City (klo 22:15)

Kotijoukkue Wolves lähtee kauden ensimmäiseen kotiotteluun hyvällä fiiliksellä. Wolves kaatoi kauden avausottelussa Sheffield Unitedin vieraissa 0-2 väkevällä esityksellä. Vaikutti siltä, ettei joukkue kaivannut liikaa Spursiin myytyä laitapakki Dohertya.

Viime viikon lopulla joukkue kärsi hieman oudon kömmähdyksen Liigacupissa häviämällä Championship-joukkue Stokelle 0-1 kotikentällä. Kaiken lisäksi Wolvesin avaus oli varsin vahva etenkin puolustuksen osalta.

Vierailija Manchester City avaa kautensa virallisesti tässä ottelussa. Pitkästä aikaa Cityä ei nähty myöskään Community Shield -matsissa, kuten tapana yleensä on ollut. Edellinen kilpailullinen ottelu on CL-tappio Lyonille maalein 1-3.

Pep Guardiolan joukot lähtevät tulevaan kauteen taas kerran suurimpana mestarisuosikkina. Joukkuetta ovat kuitenkin häirinneet koronavirustapaukset, minkä vuoksi City ei ole välttämättä parhaalla kokoonpanolla liikkeellä.

Viikonloppuna näimme myös todella luokattoman esityksen Manchesterin toiselta joukkueelta, joka pelasi ensimmäisen kilpailullisen matsinsa pitkään aikaan (Man Utd). City voi hyvinkin olla hieman kesäterässä, mikä kaventaa tasoeroa kotijoukkueen suuntaan.

Wolves on ottelussa altavastaaja, mutta ei City paljon yli 50 prosentin voi näistä lähtökohdista saada vieraskentällä. Wolvesin kivikova puolustus on ollut myrkkyä kaikille kärkiseuroille myös aiempina kausina. Uskomme tasaiseen ja vähämaaliseen otteluun myös maanantai-iltana.

Betsataan Wolves +0,5 in 2,75 kertoimella. Todennäköisyysarvio tapahtumalle on 48 %. Voit myös pelata aasialaisen Wolves +1 tasoitusvedon noin 2,10 tasoisilla kertoimilla. Saat rahasi takaisin tässä pelimuodossa myös Wolvesin maalin tappiolla.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *