Valioliigan ohjelmassa on sunnuntaina neljä ottelua. Poimimme yhden peli-idean herkkupalasta Liverpool-Leicester ja toisen alkuiltapäivän matsista Sheffield United-West Ham.
Sheffield United-West Ham (klo 16:00)
Kotijoukkue Sheffield United oli vastapeli-ideamme ennen maaottelutaukoa, kun joukkue matkusti Chelsean vieraaksi. Saldoksi tulikin odotetusti ruma tappio maalein 1-4. Tulos oli jatkoa täysin katastrofaaliselle alkukaudelle.
Viime kaudella ihastuttanut Blades on hävinnyt 7/8 ottelustaan ja kerännyt vain yhden tasapelipisteen nousijajoukkue Fulhamin isäntänä. United ei ollut edes tässä ottelussa xG:n valossa parempi joukkue. Muistetaan myös se, että Blades päätti jo viime kauden tappioputkeen.
Vierailija West Ham voitti sen sijaan ennen maaottelutaukoa Fulhamin maalein 1-0. Hammers oli onnekas matsin lopussa, sillä Fulham missasi rangaistuspotkun ottelun lisäajalla. West Hamille voitto oli pelitapahtumien valossa silti täysin ansaittu.
Lontoolaisten kausi on alkanut oikein hyvin saldolla 3-2-3. Tämä on vahva suoritus, kun huomioidaan West Hamin todella vaikea otteluohjelma. Peräti 6/8 otteluista on ollut sarjan kärkijoukkueita vastaan. Kun otteluohjelma alkaa helpottua, West Ham nousee sarjataulukossa ylimpään kolmannekseen.
Viime kauden päätteeksi United ja West Ham olivat pelivoimaltaan suht saman tasoisia. Nyt käynnissä on kuitenkin nousijoille aina se vaikein toinen kausi. Ongelmat johtuvat siitä, että avauskauden yllätysetu ja sen tuoma positiivinen momentti on menetetty.
Sheffield United on matkalla takaisin Championshipiin. Mikään ei viittaa tällä hetkellä joukkueen parantavan otteitaan. Pirteästi kauden alussa esiintynyt West Ham on selkeä suosikki myös vieraskentällä.
Betsataan West Hamia in 2,45 kertoimella. Todennäköisyysarvio tapahtumalle on 45 %.
Avaa tili ille ja tuplaa talletuksesi 100€ asti!
- Suomalaisten monivuotinen suosikki
- Mahtava betsivalikoima ja kasino
- Talletusbonuksessa markkinoiden parhaat kierrätysehdot!
Liverpool-Leicester (klo 21:15)
Kotijoukkue Liverpool pelasi ennen maaottelutaukoa tärkeän vierasmatsin Manchester Cityä vastaan. Pool poistui ottelusta 1-1-tasapeli mukanaan, mikä on aina hyvä tulos Cityn kotiluolasta. Hallitseva mestari lähti maaottelutauolle jaetulta sarjan kakkospaikalta.
Liverpoolin otteet ovat olleet kaukana viime kauden jyräämisestä, jolloin joukkue väänsi voiton tavalla tai toisella. Nyt joukkueelta ovat sivussa myös avauksen topparit Van Dijk & Gomez sekä tärkeä laitapakki Alexander-Arnold, eikä Salahin pelikunnosta ole myöskään varmuutta.
Vierailija Leicester näyttää puolestaan sementoineen asemansa yhtenä sarjan kärkijoukkueista. Ketut oli jo viime kaudella hyvin lähellä päästä Mestarien liigaan, mutta kevätkauden sulaminen maksoi liikaa. Nyt joukkue lähti maaottelutauolle sarjan piikkipaikalta.
Leicesterin menestyksen takuumiehenä on ollut tuttu mies, Jamie Vardy. Kokenut kärki ei näytä hyytymisen merkkejä, vaan maaleja syntyy kuin liukuhihnalta. Lisäksi Leicester näyttää onnistuvan jatkuvasti erinomaisesti pelaajahankinnoissaan.
Jos Liverpoolin takalinjoilta on poissa kolme neljästä avauksen miehestä, niin omat ongelmansa on myös Leicesterillä. Ricardo Pereira ja Caglar Soyuncu ovat yhä sivussa, ja uutena myös kolmas avauksen puolustaja eli Wesley Fofana. Myös puolustava keskikenttä Ndidi on todennäköisesti ulkona.
Ottelun maaliodotus olisi todella korkealla myös ilman poissaolotietoja. Nyt kun molempien joukkueiden takalinjat ovat kaukana optimitilanteesta, maalinteko helpottuu entisestään. Näemme ottelun todella, todella runsasmaalisena.
Betsataan yli 3,5 maalia in 2,45 kertoimella. Todennäköisyysarvio tapahtumalle on 46 %.