Wycombe vs AFC Wimbledon

KERROIN

2.18
0
pv
0
t
0
min
0
s

Viime viikonloppuna AFC Wimbledon pelasi jo Charltonia vastaan jokseenkin siipirikkoisena. Allekirjoittanut oli Charltonin matkassa mutta heti alku minuuteilla Charlton otti punakorttia. Charlton loi silti miesvajaalla hyvin paikkoja ja oli vaarallinen. Vielä ensimmäisellä puoliajalla AFC Wimbledonin kärki Pinnock lensi suihkuun kahdella keltasella ja puntit tasan. Toisella puoliajalla Charlton otti homman haltuun ja voitti 2-0.

Tänään vastaan asettuu Wycombe joka toistaiseksi on 5 ottelun tappiottomassa putkessa. Lisäksi 10 viimeisessä kotiottelussa kaikki kilpailut mukaan lukien 7 voittoa ja 3 tappiota. Ainoana huolenaiheena on maalivahtiosasto sillä kolmosvahti Stephen Henderson on loukkaantuneiden Allsopin ja Ma-Kalambayn tilalla. Henderson toki pelannut jo 2 kelpo peliä joten tuntumaa on.
Wimbledonin vieraspelaamin ollut aika takkuamista ja vastavuoroisesti 10 viimeisessä vieraspelissä kaikki kilpailut mukaan lukien on ainoastaan tullut 2 voittoa. Maalinteko ollut myös haastavaa sillä vain 4 tehtyä vieraissa tällä kaudella. Tämän päivän ottelusta puuttunee Pinnockin lisäksi Piggot ja Appiah. Näiden herrojen yhteenlaskettu maalimäärä hyökkäyssuuntaan on 8 maalia. Kapteeni Oshilaja on merkitty epävarmaksi ottelun alla.
Ottaen huomioon aiemmin esitetyt fakta on Wycombe yli 50% suosikki joten kaikki yli 2,00 kertoimet kelpaa lapulle!!
Wycombe Wanderers vs AFC Wimbledon
Wycombe @ 2,18 Pinnacle
(panossuositus 4/5)
Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!