Tottenham-Chelsea O3.0

KERROIN

1.95
0
pv
0
t
0
min
0
s

Valioliigan 18. ottelukierros saadaan päätökseen sunnuntaina. Tarjolla on kaksi mielenkiintoista otteluista, joihin löytyy pelattavaa totalsien puolelta.

Watford-Manchester United (klo 16:00)

Kotijoukkue Watford tulee otteluun tappio niskassaan. Hornets hävisi viikko sitten Liverpoolin vieraana odotetusti 2-0. Kyseessä oli samalla jo kauden kymmenes tappio, ja tulos vain sinetöi joukkueen asemaa pakan pohjimmaisena.

Viime kaudella historiansa parhaan sijoituksen saanut Watford on romahtanut hämmästyttävällä tavalla. Kausi lähti täysin väärille raiteille heti alussa, ja seurajohto on joutunut vaihtamaan myös manageria kahteen otteeseen.

Hornets on saanut myös tärkeän kapteeninsa Troy Deeneyn takaisin edellisissä otteluissa. Edes tähtihyökkääjän paluu ei ole tuonut tarvittavaa ruutia.

Vierailija Manchester Unitedin tilanne on päin vastainen. Unitedin alkukausi oli myös täynnä heikkoja tuloksia ja tarpeettomia pistemenetyksiä, mutta kurssi näyttää kääntyneen. Tämä siitäkin huolimatta, että supertähti Paul Pogba on yhä lasaretin puolella.

Chelsean kompurointi nelospaikalla on nostanut Unitedin yhtäkkiä vain neljän pisteen päähän Champions liigasta. Joukkue ei ole hävinnyt kuuteen otteluun, ja matkalla on kaatunut myös kovakuntoinen Tottenham sekä kärkijoukkue Manchester City.

Marcus Rashford on ottanut vastuuta United-hyökkäyksessä ja iskenyt jo kymmenen liigamaalia. Nuori englantilainen voi hyvinkin päätyä lähelle 20 osumaa kauden päätteeksi.

Tässä ottelussa ei kuitenkaan toivota ilotulitusta. Vastakkain on Valioliigan surkein hyökkäys ja yksi parhaista puolustuksista. Manchester United pitää nollat noin kerran kahdesta ja hoitaa ottelun hyvin todennäköisesti 0-1/0-2 FT.

Arviomme alle 2,5 maalille on peräti 60% ja tarjolla on 2,05 kerroin ilta. Watfordilta ovat myös sivussa hyökkäyspään vakiomiehet Roberto Pereyra ja Danny Welbeck.

Tottenham-Chelsea (klo 18:30)

Sunnuntain mielenkiintoisin kamppailu on kiistatta Lontoon derby, jossa kohtaavat kaksi vanhaa kiistakumppania. Lisäksi joukkueiden tuloskunto ei voisi olla erilaisempi.

Tottenhamin lähtee Lontoon paikallismatsiin itseluottamusta puhkuen. Spurs kaatoi viikko sitten kovan Wolvesin vieraissa 1-2 ja aiheutti joukkueelle ensimmäisen liigatappion kolmeen kuukauteen. Kyseessä oli Jose Mourinhon viides Valioliigaottelu ja neljäs voitto. Ainoa tappio on Manchester Unitedille vieraissa 2-1.

Mourinho otti siis valkopaidat komentoonsa marraskuun puolivälissä, ja Tottenham aloitti välittömästi käännöksen parempaan. Joukkueen hyökkäyspeli on piristynyt valtavasti: viidessä Valioliigan ottelussa on tehtyjä maaleja 3+3+1+5+2 kappaletta eli 2,80 per ottelu. Samalla Tottenham ei ole pitänyt itse yhtään kertaa nollia: matsien maalikeskiarvo on huikea 4,20.

Vierasjoukkue Chelsea aloitti kauden mahtavasti, mikä oli monille suuri yllätys. Myös Chelsea keräsi pisteitä reippaalla hyökkäyspelillään – kiitos Lampardin esiin nostamien nuorten pelaajien. Blues näytti jo suorastaan sinetöineen top 4 -sijansa haastajien kompuroidessa, mutta tilanne on kääntynyt päälaelleen vain yhden kuukauden aikana.

Chelsea on ajautunut sille todella harvinaiseen putkeen, jossa tappioita on kertynyt peräti neljä viiteen edelliseen liigamatsiin. Ainoa voittokin oli varsin nihkeä 2-1 kotona nousija Aston Villasta.

Blues on saanut turpiin Bournemouthilta kotona 0-1, Evertonilta vieraissa 3-1, West Hamilta kotona 0-1 sekä Man Cityltä vieraissa 2-1. Tällä hetkellä meno on tahmeaa molemmissa päissä kenttää. Chelsea on kyllä luonut paikkoja hyökkäyspäässä, mutta viimeistely ei ole onnistunut.

Kaikki Chelsean vieraspelit ovat päättyneet vähintään kolmeen maaliin tällä kaudella. Trendi tuskin muuttuu Tottenhamin kotiluolassa, kun vastaan tulee Valioliigan tämän hetken runsasmaalisin joukkue.

Pelataan ilta aasialainen yli 3,0 maalia 1,95 kertoimella. Todennäköisyysarvio tapahtumalle on 57%. Voit myös betsata muita maalimääriä (yli 2,5 tai yli 3,5 maalia).

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *