Pelivihje, Ravit, Toto-65

KERROIN

?
0
pv
0
t
0
min
0
s

Vermon keskiviikkoon lähdetään kahdella varmalla. Avauskohteen Willow Pride nousee aiheestakin kansan suosikiksi. Huipputamma palasi tauolta toissalauantaina ja oli Suomen tammaeliittiä vilisseessä lähdössä hyvä kolmas. Takarivin lähtöpaikka huippuja vastaan oli Willow Pridea vastaan, mutta nyt eturivin paikalta keulapaikka lienee tarjolla rivakalle avaajalle. Siitä tamma olisi tosi paha lyötävä lähdössä kuin lähdössä. Toisen kohteen 16 valjakon kylmäverilähtö selvitetään sekin yhdellä merkillä. Junjori vaikuttaa muita päätä pidemmältä ja onkin ravatessaan erittäin lähellä voittoa. Laukkariski on olemassa aivan maaliin saakka, mutta peliteknisistä syistä yritetään selvittää muuten ympäripyöreä lähtö yhdellä merkillä.

Kun varmat oli alkupäässä, lyödään kolmas lähtö läpi. Planbee:llä on riisuttu tähän kaikki kengät ja se voi antaa lisävaihteen voittoon asti. Huippu tasokkaassa lähdössä rastataan kuitenkin kaikki 7 valjakkoa, koska kenenkään juoksu ei voi mennä pienessä lähdössä ihan kokonaan mönkään.

Neljäs kohde pelataan viidellä merkillä. Nostan suosikiksi vasta toiseksi eniten pelatun Pretty Vision:in. Tamma on ollut kolmen sakissa kaikissa tämän vuoden lähdöissään. Myös suosikki Ray Boy kuuluu hyvältä paikalta joka lapulle. Rahajamatch jaksaa tehdä omaa juoksuaan ja puristaa aina rehdisti maaliin asti. Betty Roof (4%) palaa tauolta, mutta on kolunnut kovia ikäluokkalähtöjä. Mukaan vielä Gutsy Cobbler (5%), joka on nyt unohdettu kahden hutistartin myötä.

Viidennessä kohteessa Charlene Halm otti kummallisia laukkoja viimeisessään, mutta kyvyt ovat kaikkien tiedossa. Maserati on kova peli näihin lähtöihin, kun kunto löytyy. Tauolta paluussaan ruuna oli ymmärrettävästi vain tasainen, mutta voi parantaa tähän jo paljonkin. Hyviltä paikoilta Peak Lightning ja Let Her Go ovat perusmerkkejä. Yllättäjänä mukaan kolme kakkosta alkuvuodesta juossut Blue Ocean (3%).

Päätöskohteeseen pelataan valjakot 1,2,3. Stonecaoes Picasson valmentaja Jukka-Pekka Hukkanen ilmoitti että keulasta ajetaan. Kahdessa edellisessä orilla on annettu keula pois, mutta se on ollut hyvä toinen molemmissa, häviten vain koville hevosiille. No Limit Royaltylta riisutaan nyt kaikki kengät ja se kirii tosi napakasti selästä. Piece Of Hero on hieman loukkupaikalla ja voi jäädä kolmanteen sisälle. Kunto on kuitenkin kohdillaan, mikäli kiritilat aukeavat. Suosikki Vikens Energy mukaan revityksiin, mutta vihjeriviltä se jää pois umpisurkean lähtöpaikan takia.

Lähtö1:5

Lähtö2: 12

Lähtö3: 1,2,3,4,5,6,7

Lähtö4: 2,4,5,7,8

Lähtö5: 1,2,4,6,8

Lähtö6: 1,2,3 Vihjerivin hinta: 52,50e

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *