KERROIN

?
0
pv
0
t
0
min
0
s

Ranskan liigan kuudes ottelukierros huipentuu sunnuntaina myöhäisillan kamppailuun Lyonin ja Marseillen välillä. Kyseessä ovat PSG:n jälkeen sarjan kaksi vahvinta joukkuetta.

Olympique Lyonnais eli ”OL” on aloittanut kuluvan kauden varsin keskinkertaisesti. Saldo 2-1-2 ei ole missään nimessä sellainen, jota sarjan kakkossuosikilta voidaan tässä vaiheessa odottaa. Viikko sitten Lyon hukkasi voiton surkean Caenin vieraana, vaikka vastustajalta oli ajettu ulos yksi pelaaja. Tätä ennen OL hävisi kotonaan Nizzalle maalein 0-1.

Lyonin hyökkäyspeli on paljon supertähti Nabil Fekirin varassa. Ranskan maajoukkuemies alkaa vasta pikkuhiljaa päästä pelikuntoon ja iski avausmaalinsa viime sunnuntaina. Viikolla Fekir oli avainasemassa, kun Lyon haki komean 1-2 vierasvoiton Manchester Cityn kotiluolasta. Tähtihyökkääjä teki yhden maalin ja syötti toisen.

Vierasjoukkue Olympique Marseille on aloittanut kauden pykälää vahvemmin. Ligue 1:n top 3 -joukkueisiin kuuluva ”OM” on sarjan kakkospaikalla saldolla 3-1-1. Marseille oli myös viikko sitten pelivihjeessä (yli 3,5 maalia), jolloin joukkue murskasi Guingampin 4-0 huikealla toisen jakson esityksellä.

Marseillen ainoa tappio tuli sarjan toisella kierroksella Nimesin vieraana maalein 3-1. Joukkue on ollut jo pitkään varsin runsasmaalinen joukkue, mutta tämä kausi näyttää rikkovan kaikki ennätykset. OM:n saldona on toistaiseksi tulokset 4-0, 3-1, 2-2, 2-3 ja 4-0. Maaleja on nähty peräti 4,20 per ottelu!

Tästä tilastosta päästäänkin ottelun peli-ideaan, joka on aasialainen yli 3,0 maalia n 1,94 kertoimella (todennäköisyysarvio 58%). Voit myös poimia yhtä hyvin yli 2,5 tai yli 3,5 maalin tuloksen. Marseillen peleissä nähdään tolkuttomasti maaleja juuri nyt, ja Lyon on yksi Ranskan liigan kovimpia joukkueita tekemään maaleja kotikentällään. OL paukuttaa keskimäärin noin 2 osumaa per ottelu.

Ranskan liigan kärkimatsit eivät ole myöskään mitään 0-0 -nyhjäyksiä. Edellinen joukkueiden välinen kohtaaminen päättyi lukemiin 2-3, ja Marseille kaatoi muutama viikko sitten Monacon vieraissa samoin lukemin. Eiköhän maaleja nähdä myös sunnuntai-illan ottelussa!

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!