KooKoo ja Pelicans ottivat perjantaina toisistaan mittaa Lahdessa, ja nyt joukkueet kohtaavat heti perään Kouvolassa.
KooKoo näytti vahvaa luonnetta perjantai-illan ottelussa Pelicansia vastaan. Lukuisista loukkaantumisista kärsivän KooKoon rosterista ovat sivussa mm. kapteeni Kähkönen, Wittchow ja Kristensen. Jokainen heistä on tärkeä palanen kouvolalaisten kokoonpanoa, mutta poissaolot ei näkyneet Lahdessa millään tavalla. KooKoo oli ottelussa lievästi parempi ja otti ansaitun voiton lukemin 1-2.
On muistettava, että Pelicans on ollut erittäin vahva kotijoukkue. KooKoo on esiintynyt myös kotonaan erinomaisesti; joukkueen pistekeskiarvo on kotiotteluissa erinomainen 1,91 pistettä per ottelu. Huomionarvoista on myös KooKoon tasainen peluutus, kun taas Pelicansin kärkipakit kellottivat selkeästi kovemmat lukemat. Tällä voi olla merkitystä, kun pelataan peräkkäisiä päivinä.
Pelicansin loukkaantumistilanne on hyvä, sillä ainoa merkittävä poissaolo on Mankinen. Joukkueen esitykset olivat alkukaudesta suorastaan jäätävän hyviä, mutta viime viikkojen aikana otteissa on ollut havaittavissa selkeää hiipumista. Alkukaudella joukkue loi erittäin paljon maalipaikkoja, ja ainoastaan heikko viimeistely esti selkeästi suurempia pistesaaliita. Tällä hetkellä Pelicans ei edes saa luotua tilanteita, joten alamäki saa todennäköisesti jatkoa.
KooKoo jatkaa raikkaita kotiotteitaan, ja piristinyt maalivahtipeli antaa illasta toiseen todellisen mahdollisuuden voittoon hieman heikommallakin pelillä. KooKoon kertoimet riittävät hyvin peliin, joten poimitaan kotijoukkue kupongille ilta kertoimella 2,35.