FC Köln 1X2

KERROIN

1.81
0
pv
0
t
0
min
0
s

Bundesliigan 27. kierros saadaan päätökseen sunnuntaina kolmella ottelulla. Löysimme maistuvan pelivalinnan kahdesta matsista.

Schalke-Augsburg (klo 14:30)

Kotijoukkue Schalken paluu koronatauolta oli suorastaan katastrofaalinen, sillä David Wagnerin joukot saivat selkäsaunan Ruhrin derbyssä Dortmundilta maalein 4-0. Vaikka lukemat hieman liioittelevat tasoeroa, niin Schalke oli kyllä selvästi huonompi joukkue.

Tulos ei ollut jättiyllätys, sillä Schalken kurssi on ollut jo pitkään laskussa. Dortmund-tappio oli itse asiassa jo kahdeksas voitoton ottelu saldolla 0-4-4. S04 oli alkukaudella Bundesliigan kärkikahinoissa, mutta pitkälti myös hyvän onnen siivittämänä. Nyt on palattu arkeen karulla tavalla.

Vierailija Augsburg hävisi myös viikko sitten. Joukkue taipui Wolfsburgille kotona 1-2 ja hukkasi rangaistuspotkun 1-1 -tilanteessa. Augsburg oli xG:n valossa selvästi heikompi, joten tappio oli sinänsä ansaittu.

Kyseessä oli myös uuden päävalmentajan, Heiko Herrlichin, avausottelu. Valmistautuminen meni kuitenkin pieleen, sillä Herrlich lähti ennen ottelua hotellistaan kauppaan ja rikkoi näin ollen tiukkoja karanteenisääntöjä. Augsburg joutui siis otteluun ilman uutta käskyttäjäänsä.

Sunnuntain avauspelissä on vastakkain kaksi vaikeuksissa olevaa joukkuetta. Vaikka Schalke on sarjataulukossa selvästi edellä, niin joukkueiden tasoero ei ole nyt valtavan suuri. Tyhjät katsomot syövät luonnollisesti kotietua entisestään.

Schalkelta puuttuvat myös tärkeät Omar Mascarelli (pelaaja-arvosanoilla mitattuna seuran 3. paras) sekä Amine Harit (6 maalia + 4 syöttöä). Augsburgilla ei ole merkittäviä huolia.

Parhaat 1X2-kertoimet on syöty, mutta 3,70 tai enemmän riittää Augsburgille pikkupeliin. Paras peli-idea on tällä hetkellä Schalken jääminen alle 1,5 maaliin. Ottelun maaliodotus on todella matala Bundesliigan peliksi, eikä Schalke ole tehnyt kuin yhden osuman viiteen matsiin.

Betsataan Schalke alle 1,5 maalia in 1,76 kertoimella.

FC Köln-Dusseldorf (klo 19:00)

Kotijoukkue FC Köln hakee hyvitystä viime viikonlopun tulokselle kierroksen viimeisessä ottelussa. Köln johti viikko sitten Mainzia vastaan jo 2-0 ja näytti kulkevan kohti voittoa. Joukkue kuitenkin hukkasi toisella jaksolla pisteet 2-2 -tasapeliin.

Alkukaudella rajusti kompuroinut FC Köln on noussut viimeisen kuuden kuukauden aikana hirmuiseen vireeseen. Viime viikon tasapeli huomioiden joukkue on pelannut 12 ottelua saldolla 8-1-3. Tämä vire on nostanut Kölnin putoamisviivalta keskikastiin.

Menestyksen takana on onnistunut päävalmentajan vaihto marraskuussa 2019. Achim Beierlorzer sai kenkää ja Markus Gisdol otti seuran haltuunsa. Vaikka ensimmäiset ottelut menivät vielä vihkoon, Gisdol on saanut Kölnin suorastaan lentoon.

Kolme tappiota tuossa 8-1-3 -saldossa ovat sarjan kärkijoukkueille Dortmund, Bayern ja Gladbach.

Dusseldorfin tilanne on päin vastainen. Viime kaudelle Bundesliigaan noussut seura yllätti silloin päätyen mukavasti keskikastiin. Kuten on nähty niin monta kertaa, nousijan toinen kausi on yleensä se vaikein. Näin myös Dusseldorfin kohdalla.

Vaikka vierasjoukkue on toistaiseksi 16. sijalla, se on pelivoimaltaan vähintään yhtä heikko Bremenin ja Paderbornin kanssa. Paluu koronabreikiltä oli myös masentava, sillä Dusseldorf nyhjäsi heikon 0-0 -tasapelin sarjajumbo Paderbornin isäntänä.

Köln on juuri nyt hurjasti parempi joukkue ja lähtee selvänä suosikkina kamppailuun. Markkina arvioi jo viikko sitten Kölnin yli 50% suosikiksi Mainzia vastaan, ja Dusseldorf on luokkaa heikompi joukkue kuin Mainz.

Betsaamme FC Kölniä 1,81 kertoimella ille. Todennäköisyysarvio tapahtumalle on 60%.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *