Ruotsin pääsarjassa pelataan maanantaina kaksi ottelua. Molemmista löytyy kelvollinen pelivalinta!
Norrköping-Häcken (klo 20:00)
Kotijoukkue Norrköping lähtee matsiin itseluottamusta puhkuen. Takana on komea 1-3 voitto IFK Göteborgista, joka oli myös xG:n valossa erittäin vakuuttava suoritus. Norrköping palasi voittojen tielle tyylikkäästi.
Tätä edelsi viiden voitottoman ottelun ja kolmen tappion putki, jossa mikään ei tuntunut onnistuvan. ”Peking” oli epäonninen, ei saanut paikoista maaleja, minkä lisäksi pelaajat tekivät henkilökohtaisia virheitä. Onko joukkue palannut nyt taas raiteille?
Häckenillä on puolestaan takana kaksi voittoa keskikastin Varbergista – kotona 2-1 ja vieraissa 1-3. Joukkue on voittanut kolme neljästä ottelustaan. Välissä on outo 0-2 kompurointi kotona heikkoa Kalmaria vastaan.
Häcken on ollut vuosia laadultaan Allsvenskanin hyvää ylempää keskikastia. Joukkueen lihakset eivät riitä mestaruustaisteluun, ja sama meno on tälläkin kaudella. Häcken on myös perinteisesti kotiriippuvainen joukkue. Tälläkin kaudella vain kolme joukkuetta on kerännyt vähemmän pisteitä reissupeleistä.
Norrköping on vuodesta toiseen kotona erittäin vahva. Se tekee todella paljon maaleja ja voittaa usein kotonaan reilulla marginaalilla. Maalimäärissä ”Peking” on sarjan korkein, peräti 3,63 maalia per ottelu. Häckenin trendi on myös runsasmaalinen: 5/6 viime ottelusta on yli 2,5 maalin.
Kaikki viittaa runsasmaaliseen ottelun. Aiempi kohtaaminen päättyi pari viikkoa sitten 2-1, jossa oli paikat 4-5 maaliin. Betsaamme yli 3,5 maalia in 2,65 kertoimella. Todennäköisyysarvio tapahtumalle on 43%.
FanTeamin sportsbookissa myös paljon fantasypelien H2H-kohteita!
Kalmar-Mjällby (klo 20:00)
Kotijoukkue Kalmar lähtee maanantain otteluun tappio niskassaan. Viime viikkojen tekeminen on kuitenkin ollut xG:n valossa jo varsin hyvää, eli tunnelin päässä on hieman valoa. Voitto Häckenistä vieraissa 0-2 ja tasapeli Göteborgia vastaan olivat hyviä suorituksia.
Viikko sitten Kalmar kuitenkin taipui Östersundille tasaisessa matsissa 0-2. Joukkue oli jo viime kaudella heikko, mutta säilytti sarjapaikan putoamiskarsinnan kautta. Nyt Kalmarin tilanne on vähintään yhtä tukala. Voittoja on tultava lisää tai seura jatkaa ensi kaudella Superettanissa.
Mjällby on sen sijaan yksi tämän kauden nousijajoukkueista. Edellisen kerran MAIF nähtiin korkeimmalla sarjatasolla kaudella 2014, joten odotus on ollut varsin pitkä.
Sarjanousijalta ei odotettu tällä kaudella paljon. Mjällbyn kausi lähti hieman kangerrellen käyntiin, mutta kesän edetessä seura on sementoinut statuksensa top 10 -sijoille. MAIF ei ole ollut sijan 10 ulkopuolella sitten kierroksen viisi.
Kalmar on tällä kaudella joukkue, jota ei tee mieli pelata oikein missään olosuhteissa. Otteluiden voittaminen ja maalinteko on tuskaisen vaikeaa viikosta toiseen. Mjällbyn tekeminen näyttää hyvältä, ja sarjanousija on hävinnyt vain yhden kuudesta pelistään. Viikko sitten kaatui sarjakärki Malmö 3-2.
Betsaamme vierasjoukkuetta DNB muodossa in 2,12 kertoimella. Mjällby ansaitsee ottelussa marginaalisen suosikkiaseman, sillä Kalmarin pelivoima on tällä hetkellä sen verran matalalla. Todennäköisyysarvio Mjällby DNB -vedolle on 51%.