KERROIN

?
0
pv
0
t
0
min
0
s

Tiistain toisessa liigaottelussa kohtaavat Kärpät sekä HPK. Mestarisuosikilla on näytön paikka kotiyleisönsä edessä.

Kärpät on ollut alkukaudesta vedonlyönnillisesti erittäin hankala joukkue. Kärppälauma pelaa hyvin, mutta tulosta ei vaan tahdo tulla. Joukkue on materiaaliltaan sarjan paras – etenkin puolustus on selkeästi muita joukkueita edellä.

Kärpät olisi ansainnut ehdottomasti vieraskiertueeltaan paljon enemmän pisteitä. Turussa joukkue oli hieman kotijoukkuetta jäljessä, mutta Mikkelissä ja etenkin Lappeenrannassa Kärpät oli suorastaan ylivoimainen. SaiPaa vastaan joukkue voitti lähestulkoon kaikki kaksinkamppailut, oli selkeästi parempi jalalla, nälkäinen ja jopa hieman ärsytetyn oloinen. Tolpat ja SaiPan nuoren maalivahdin Westerholmin maagiset otteet pelastivat kuitenkin pisteet Lappeenrantaan.

Kerho on ollut alkukauden erinomainen, ja joukkueella voisi helposti olla enemmänkin pisteitä. HPK nukkui HIFK vieraana ottelun alun, ja helsinkiläiset karkasivat helposti 4-0 johtoon. Alkukaudella loistanut Larmi ei pystynyt tässä ottelussa ottamaan tarvittavia koppeja. Tärkeä puolustaja Lindgren palasi IFK-matsissa HPK:n puolustukseen.

Hyvistä otteista huolimatta, HPK on perustasoltaan selkeästi alempaa keskitasoa. Kerho joutuu nyt takuuvarmasti nälkäisen Kärppälauman käsittelyyn.

Kärpät paineistaa kotikentällään todella korkealta ja pyrkii saamaan riistoja ylhäältä. Pyörälä-Kupari-Heponiemi -kentällinen näytti vierasotteluissa potentiaaliaan, ja tältä triolta on odotettavissa tuhoisaa jälkeä jatkossa.

Kärpillä on tässä ottelussa erinomainen sauma ottaa kauden ensimmäinen kolmen pisteen voitto. Jos maalihanat saadaan kunnolla auki, luvassa voi olla rumaa jälkeä. Poimitaan kupongille ilta Kärpät -1,5 maalin tasoituksella kertoimella 2,10. Panossuositus 6/10.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!