Pelivihje, Ravit, Toto-75

KERROIN

?
0
pv
0
t
0
min
0
s

Lappeenrannan kierrokselle pelataan vain yksi varma ja kaksi kohdetta pelataan kahdella valjakolla. Kierroksen pankki otetaan neljännen kohteen Margaridasta. 16.9 Lappeessa Margarida oli eleettömän varma voittaja keulasta. Nyt keulat lienee suosiolla tarjolla, eikä Margarida epäonnistu sopivassa porukassa.

Ensimmäiseen lähtöön revitetään puolet valjakoista. No Limit Star olisi keulasta parhaimmillaan mutta ei ole sanottua, pystyykö se keulapaikan tässä puolustamaan. Make a Wish H.C. lähtee lujaa ja silläkin mielitään keulaan. Salty Dog Päässee takarivistä hyvin läpi ja sillä voidaan ajaa kuolemanpaikaltakin. Cover Prince palaa tauolta, mutta kuuluu heti peleihin. Applehill Express on ollut hyvä kolmeen viimeiseen ja kuuluu ajoissa peleihin. Mukaan vielä hyvältä lähtöpaikalta mahdollisuuden saava Jetman Luxi.

Toinen kohde pelataan kolmella merkillä, kun lähdön saa käytännössä tukkoon Vixelillä, H.V. Tuurilla ja ravikuningas Evartilla. Jonkun muun voitto, pienessä lähdössä, olisi jättiyllätys.

Kolmannen kohteen ykkösmerkki on hurjaluokkainen Stoneisle Ocean. Startit vievät kokoajan huipputammaa eteenpäin ja kohta sitä ei pääse enää pelaamaan 12% hevosena. Riville mukaan kuitenkin kaksi edellistään laukannut Gal Gadot Racing ja kolme edellistä voittanut Club Nord Chip.

Viides kohde on Villimiehen tammakilpa, jossa voittajalle on luvassa peräti 42 000e. Homman nimi on, että Magical Princess avaa keulaan ja An-Dorra tulee mankeloimaan tätä kuolemanpaikalle. Maalisuoralla otetaan naisesta mittaa ja toinen näistä kruunataan voittajaksi.

Kuudes kohde on lämminveristen avoin maili, joka vedetään urku auki lähdöstä maaliin. Vihjerivissä luotamme, että Le Gros Bill torjuu muut starttiraketit alussa ja vetää keulassa pitkään. Run For Royalty on tehnyt niin hurjia esityksiä, ettei sitä voi jättää lapulta pois.

Päätöskohde pelataan neljällä merkillä. Anything For You on voittanut tätä kovempiakin lähtöjä, mjutta pieni pussitus vaara on. Roberto Diver tunnetaan keulasooloistaan. Eipä Iikka Nurmonen nytkään 7-radalta oikein muuta voi, kuin ladata kaikki lähtöön. Effronte Photo omaa myös pienen mahdollisuuden ryöstää keulapaikan ja otetaan se 6% pelattuna kupongille. Kiritykki Dickson Shadow lopetti Forssassa viimeiset 400m alle nollayhdeksää ja samanlaisella kirillä ohittaa nytkin monta.

Lähtö1: 1,2,4,5,6,9

Lähtö2: 2,5,6

Lähtö3: 3,5,10

Lähtö4: 3

Lähtö5: 2,3

Lähtö6: 2,5

Lähtö7: 1,5,7,9 Vihjerivin hinta: 43,20e

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *