Inter 1X2

KERROIN

2.1
0
pv
0
t
0
min
0
s

Italian Serie A:ssa pelataan Espanjan tavoin viikkokierros. Keskiviikkona on ohjelmassa seitsemän ottelua, joista katseemme kiinnittyy Milanon ja Rooman kärkikamppailuihin.

AS Roma-Atalanta

AS Roma on tunnettu jo pitkään yhtenä Serie A:n kärkijoukkueista. Roomalaisilla on takana vaikea kausi, jolloin moni asia meni pieleen. Lopulta ASR jäi ulos kolmella pisteellä CL-paikoilta, joista yksi meni keskiviikon vastustajalle, Atalantalle.

Täksi kaudeksi päävalmentajan paikalle hankittiin Shakhtar Donetskista Paulo Fonseca. Sesonki lähti käyntiin hieman yskien kahdella tasapelillä Laziota ja Genoaa vastaan. Voittoputki aukesi Sassuolon isäntänä 4-2 voitolla, ja viikko sitten Roma kaatoi Bolognan Edin Dzekon 90. minuutin maalilla 1-2.

AS Roma oli jo viime kaudella sarjan kolmanneksi runsasmaalisin joukkue 3,00 keskiarvolla. Tämä kausi on jatkunut samaa rataa; ainoa alle kolmen maalin tulos on 1-1 -tasuri Laziota vastaan, mutta tuossa ottelussa kolisteltiin maalipuita peräti kuusi kertaa.

Vierasjoukkue Atalanta pääsi siis Mestarien liigaan ensimmäistä kertaa seuran historiassa. Avausottelu oli kuitenkin musertava, sillä bergamolaiset hävisivät käsittämättömästi vieraissa 0-4 Dinamo Zagrebille.

Atalanta oli viime kaudella sarjan runsasmaalisin joukkue (keskiarvo 3,24 maalia per ottelu). Tämä syksy ei ole todellakaan muuttanut trendiä: 2-2, 1-2, 2-3, 2-3 ovat tulokset kauden otteluista. Atalanta on tehnyt vähintään kaksi maalia jokaisella sarjakierroksella, mutta omiin on mennyt myös kahdeksan osumaa.

Roman ja Atalantan kohtaamisessa on kaikki edellytykset todelliselle maalijuhlalle. Ei liene suuri yllätys, että joukkueiden molemmat kohtaamiset päättyivät viime kaudella lukemiin 3-3.

Betsimarkkina on asettanut totals-linjat korkealle, mutta ei riittävän korkealle. Poimimme ilta yli 3,5 maalin betsin kertoimella 2,14.

Inter-Lazio

Keskiviikon toinen huippuottelu pelataan Milanossa. Kotijoukkue Inter on aloittanut tämän kauden todella väkevästi ja johtaa sarjaa neljän kierroksen jälkeen puhtaalla pelillä.

Inter oli viime kauden tasaisessa kärkikamppailussa neljäs ja nappasi jälleen paikan Mestarien liigaan. Tämä siitäkin huolimatta, että joukkue teki 20 maalia vähemmän kuin kolmanneksi sijoittunut Atalanta. Iso syy oli ykköskärki Mauro Icardin sopimuskiista. Nyt argentiinalainen on vaihtanut maisemaa.

Icardin paikkaajaksi hankittiin mm. Manchester Unitedissa flopannut Romelu Lukaku. Belgialaistykki on tehnyt jo kolme maalia, ja iski toisen osuman myös Milanon derbyssä viime lauantaina. Inter on ollut kokonaisuutena erittäin vakuuttava ja suorastaan jyräsi AC Milanin myös viikonlopun huippuottelussa.

Vierasjoukkue Lazio kuuluu myös Serie A:n Eurocup-kandidaatteihin. Roomalaiset jäivät viime kaudella kahdeksanneksi, joten nyt haetaan paluuta eurokentille. Ruorissa on edelleen hyvää duunia tehnyt päävalmentaja Simone Inzaghi.

Lazion kausi on alkanut kokonaisuutena varsin hyvin. Joukkue murskasi avauskierroksella Sampdorian ja dominoi Rooman paikallispelissä, mutta ei saanut voittoa lukuisista tolppalaukauksista huolimatta.

Viikonloppuna Lazio otti rutiinivoiton Parmasta maalein 2-0 ja kuittasi näin edellisen viikon yllätystappion SPALin vieraana.

Inter on noussut Serie A:n voimaluvuissa haastamaan Napolin ja Juventuksen. Joukkueen tekeminen on juuri nyt erittäin vakuuttavaa, ja pelivoimassa on selkeä ero Lazioon verrattuna. Tämä siitäkin huolimatta, että vierasjoukkue on myös laadukas nippu.

Nappaamme kupongille lta kertoimen 2,10 kotivoitolle. Arviomme Interin menestykselle on noin 54 prosenttia. Inter on voittanut neljä edellistä kotipeliään Serie A:ssa, ja uskomme tämän putken jatkuvan keskiviikkona.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *