Jääkiekon U20 -kisat pelataan perinteisesti joulupyhien aikaan. Nuorten MM-skabat kiinnostavat yhä enemmän myös Suomessa, eikä vähiten Leijonien hienon menestyksen myötä. Suomi on hallitseva U20 mestari ja voittanut kultaa peräti kolme kertaa kuuden edellisen vuoden aikana.
Turnauksen yleiskuvaus
Otetaan ensin lyhyt katsaus itse turnaukseen. Kisat pelataan tällä kertaa Tsekissä, ja mukana on jälleen 10 maata jaettuna kahteen alkulohkoon. Vuoden 2019 kisoista pudonnut Tanska on vaihtunut tällä kertaa Saksaan.
Lohkojen neljä parasta maata etenevät puolivälieriin, eli kaikkien huippujoukkueiden jatkopaikka on käytännössä varma. Suomi pelaa A-lohkossa, jossa ovat mukana myös Sveitsi, Ruotsi, Slovakia ja Kazakstan. B-lohkossa pelaavat USA, Venäjä, Kanada, isäntämaa Tsekki ja Saksa.
Suomen lohko on ennakkoon selvästi B-lohkoa helpompi, sillä vedonlyöntimarkkinan kolme suurinta suosikkia (USA, Kanada, Venäjä) pelaavat kaikki B-lohkossa.
A-lohkon tärkein ottelu pelataan heti turnauksen avauspäivänä Ruotsin ja Suomen välillä vastaan. Tämän matsin voittaja ottaa vahvan kiinnityksen lohkon ykköspaikkaan, mikä tarkoittaa helpompaa vastustajaa (Tsekki) jatkopeleissä.
Löydät otteluohjelman Ylen sivuilta, joiden kautta voit katsoa myös kaikki Suomen alkusarjan ottelut sekä playoffs-matsit.
Suomi-Ruotsi ja voittajaveto
A-lohkon kärkikamppailu pelataan siis heti avauspäivänä. Ottelun asetelmat ovat ennakkoon hyvin tasaiset, vaikka Ruotsi onkin paperilla laadukkaampi nippu.
Länsinaapuri on pykälän tasokkaampi ainakin kenttäpelaajien osalta. Mukana on useita pelaajia, jotka ovat esiintyneet vahvasti SHL:n ja Allsvenskanin otteluissa. Ruotsin kaksi ylintä kiekkosarjaa ovat tasoltaan kovempia Suomeen verrattuna.
Tre Kronor on saanut mukaan myös vahvistuksia Pohjois-Amerikasta. Media seuraa kovasti myös 17-vuotiaita superlupauksia Lucas Raymond & Alexander Holtz.
Suomen joukkue koostuu lähes täysin kotimaan pelaajista. Rapakon takaa tulleista kolmesta kiekkoilijasta ainoastaan Rasmus Kupari on merkittävä vahvistus rinkiin. Kuten on nähty monta kertaa aiemmin sekä miesten että nuorten tasolla, Suomen vahvuudet löytyvät alakerrasta.
Leijonien maalivahtipeli on turnauksen eliittiä Justus Annusen johdolla. Hänen huipputorjuntansa voivat viedä Suomen todella pitkälle. Suomi on saanut kisoihin myös kaikki ikäluokan parhaat puolustajat. Takalinjoilta löytyy jämäkkyyttä sekä kiekollista taitoa.
Vedonlyöntimarkkina aliarvioi perinteisesti Suomea MM-skaboissa sekä A-maajoukkueen että U20-joukkueen osalta. Etenkin Kanada ja Venäjä ovat aina markkinoiden selkeät ykkössuosikit.
Paras value löytyykin Suomen menestyksestä. tarjoaa Suomen turnausvoitolle huikean 10,00 kertoimen, tarjolla on monessa paikkaa vain 7,50-8,00 kertoimia. Tämän minkä lisäksi A-lohkon voitto (2,90) ja top 3 -sija (2,40) ovat hyvinkin pelattavia.
Avauspeliin maistuu parhaiten Suomi +0,5 tasoituksella Bethardin 1,82 kertoimella. Ottelu on lähtökohdiltaan tasaisempi, mitä kertoimet antavat ymmärtää.