HIFK

KERROIN

2.9
0
pv
0
t
0
min
0
s

Tapaninpäivän toinen pelikohde löytyy Lahdesta, jossa kotijoukkue Pelicans saa vieraakseen Helsingin IFK:n.

Kokoonpanotilanne on pikkuhiljaa parantunut myös Lahden suunnalla, kun Siikonen ja Tyrväinen tekivät paluun perjantaina. A-nuorista nostetut pelaajat ovat paikkailleet kokoonpanoa erinomaisesti ja Peliitat- avutkin ovat täyttäneet roolinsa.

Pelicans on ollut tuloksellisesti vahvassa lennossa – joukkue on hävinnyt viimeiseen viiteen peliin ainoastaan vahvassa nousussa olevalle Lukolle. Tilanne ei ole kuitenkaan yhtä vakuuttavaa tulosten taakse katsottaessa. Joukkue on saanut ehdottomasti liikaa pisteitä viime aikoina puhtaasti peliesityksien perusteella. Ainoastaan SaiPa- ja Ässät-otteluissa Pelicansin voidaan sanoa olleen kentällä vahvempi joukkue.

HIFK, yksi liigan suurista, on alkanut heräilemään. Pitkään maalivahtipelinsä kanssa kamppaillut IFK on alkanut nousta kohti kuuden sakkia Engrenin tasonnoston myötä. Alkukauden sekoilut sekä aneeminen pelaaminen ovat poissa.

Joukkue on ollut erittäin tehokas viime aikoina. Joulukuussa kymmenen tehopistettä paukutellut Iikka Kangasniemi on tällä hetkellä ehdottomasti liigan kuumimpia pelaajia. Kangasniemi tekee tapaninpäivänä paluun vanhaan kotihalliinsa, joten näyttöhalut on taatusti suuret.

Kyseessä on kahden vahvassa vireessä olevan joukkueen kohtaaminen. HIFK on ollut kuitenkin pelillisesti Pelicansia vakuuttavampi, ja joukkueen kärkiyksilöt Thorellin ja Kangasniemen johdolla ovat tällä hetkellä kovemmassa iskussa. Vierasvoitto on pienen panostuksen kohde.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!