WBA-Chelsea O3.5

KERROIN

2.65
0
pv
0
t
0
min
0
s

Valioliigan kolmas kierros käynnistyy tänä viikonloppuna. Tarjolla on vain neljä ottelua lauantaille, mutta löysimme näistä kaksi mielenkiintoista pelikohdetta.

Brighton-Manchester United (klo 14:30)

Kotijoukkue Brighton on aloittanut kauden kelvollisesti. Seagulls kohtasi avauspelissä Chelsean ja pelasi hyvän ottelun 1-3 -tappiosta huolimatta. Tuurit tasattiin viime sunnuntaina Newcastlen vieraana. Brighton voitti komeasti ja ansaitusti lukemin 0-3.

Brighton on edennyt voitokkaasti myös Liigacupin puolella. Manageri Graham Potter on käyttänyt otteluissa kakkosmiehistöä – muiden pääsarjan joukkueiden tavoin. Brighton kaatoi viikolla Prestonin vieraissa 0-2, jota edelsi 4-0 kotivoitto Portsmouthista cupin aiemmalla kierroksella.

Manchester Unitedin kausi on käynnistynyt hitaammin, sillä joukkue ei ollut mukana ensimmäisellä ottelukierroksella. Kauden avaus olikin sitten täysi katastrofi viime lauantaina. Unitedin pelaajat olivat vielä täysin kesäterässä, joten punapaidat hävisivät ansaitusti Crystal Palacelle 1-3.

Viikolla United haki 0-3 -vierasvoiton kovakuntoiselta Lutonilta Liigacupissa. Tuossa pelissä saatiin ajettua sisään useita Palace-matsista puuttuneita pelaajia. Todennäköisesti Unitedin avauskokoonpano on Brighton-ottelussa viikon takaista parempi, sillä loukkaantuneita avainpelaajia listoilla ei ole.

Vaikka Ole-Gunnar Solskjaerin ”punakone” yski pahasti viikko sitten, luotamme joukkueen palaavan tasolleen Brightonin vieraana. Unitedilla on kaikki avainmiehet käytössään lauantain otteluun. Pelaajilla on myös kauan kaivattua pelituntumaa. Sen puute näkyi pahasti viikko sitten.

Betsaamme vierasvoittoa in 1,78 kertoimella. Todennäköisyysarvio tapahtumalle on 60 %. Pidämme Unitedia tällä hetkellä pelivoimaltaan pykälän vahvempana esim. Chelseaan, Arsenaliin ja Tottenhamiin verrattuna.

Ninja Casino on avannut vedonlyönnin! Tarjolla 10€ ilmaisveto vain rajoitetun ajan! Klikkaa alla olevaa kuvaa!

West Bromwich-Chelsea (klo 19:30)

Kotijoukkue West Bromwichin kausi pääsarjassa on alkanut toistaiseksi vaikeasti. WBA jäi avauskierroksella Leicesterin jalkoihin 0-3, ja viikko sitten tuli turpiin peräti maalein 2-5 Evertonin vieraana. Albion johti viime lauantain ottelua 0-1, mutta avausjaksolla saatu punainen pilasi matsin.

WBA:n Liigacup-seikkailut tulivat myös päätökseensä viikolla. Albion kohtasi Championshipin laatujengi Brentfordin kotikentällä ja putosi jatkosta rangaistuspotkujen jälkeen. Aiemmin WBA oli kaatanut Harrogaten cupissa 3-0, eli kaikki kauden ottelut ovat olleet runsasmaalisia.

Chelsean startti ei ole ollut myöskään paras mahdollinen. Lampardin miehistö ei vakuuttanut lainkaan vierasvoitossa Brightonista avauskierroksella. Viikko sitten Blues hävisi kärkimatsin Liverpoolille – kiitos punaisen kortin ja Jorginhon missaaman rangaistuspotkun.

Lampardin miehistöä ovat haitanneet myös lukuisat poissaolot, mutta nyt avauskokoonpanon permanentti alkaa muodostua. Myös kokenut toppari Thiago Silva pelasi viikon cup-murskavoitossa (6-0) Barnsleyta vastaan.

Chelsea on ollut jo viime kaudesta lähtien todella runsasmaalinen joukkue. Sen materiaalin paras laatu on myös hyökkäyspäässä, mihin saatiin entistä enemmän vahvistusta tänä kesänä. Viikolla kesähankinta Havertz iski mm. hattutempun.

Kun vastustaja WBA vaikuttaa myös runsasmaaliselta (ja puolustussuuntaan heikolta), asetelma on mitä parhain maaleille. Betsataan yli 3,5 maalia in 2,65 kertoimella. Todennäköisyysarvio tapahtumalle on 43 %. Voit myös pelata 2,5 tai 3,0 maalin linjan, niin saat osuvamman betsin.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *