KERROIN

?
0
pv
0
t
0
min
0
s

Vermon kierros pelataan kahdella varmalla. Kolmannessa kohteessa Haukeli Expressen on aika sopivan oloisen tehtävän edessä. Antti Ala-Rantalan ruuna on vapaalta radalta parhaimmillaan, mutta on voittanut myös selistä. Viimelauantain Porin voitokkaan esityksen jälkeen tässä lienee keulapaikka tarjolla ja siitä ruuna olisi paha lyötävä tätä kovemmissakin lähdöissä. Toinen varma on päätöskohteen Vonkari. Vonkari on napsinut jo 10 tolppaa oikein hyvällä tyylillä ja on samanlaisena tässäkin lähellä.

Avauskohteessa kolme hevosta erottuu muista. Ukkoherra voitti viimeksi Vermossa kuolemanpaikalta selvästi muut. Tässäkin paikka johtavan rinnalta on taatusti tarjolla, ellei peräti keulapaikka. Unnan Tähti on sijoittunut jo pitkään hyvin, vaikka voittoja ei ole tullut kuin yksi. Viimeksi Kaustisella Unnan Tähti oli 3. sisällä pussissa pitkään, mutta kiri tilat saatuaan maksimisuoritukseen kolmanneksi. Lumettaja ei saanut viimeksi Jokimaalla keulahevosesta otetta, mutta tsemppasi silti hyvin maaliin asti tullen toiseksi.

Toinen lähtö on pitkä matka 3120 tasoitusajo. Kahdelta takamatkalta lähtevä nousee suosikiksi pienessä lähdössä, jossa kierrettävää ei ole paljoa. Cazdor on voittanut tänä vuonna jo 11/17 starttia. Governor Hoss voitti perusmatkan Lahdessa 7.10. toisesta ulkoa hyvän reissun päätteeksi. Nyt sillä koitetaan karkuun vahvoilta takamatkalaisilta. Hopefully Quick ja Lex Legacy saavat paikat läheltä kärkeä ja ne otetaan lapulle. Takaa vielä mukaan vahva Listas Minttu, jolle matka sopii mainiosti.

Neljäs kohde pelataan kuudella merkillä. Hetviina ei esittelyjä kaipaa, mutta radalta 12 se ei kelpaa varmaksi. Pitska kuuluu ajoissa lapulle, kun se kiri Mikkelissä pikamatkalla 4. ulkoa tuulispäänä voittoon. Ciiran Tähti ja Vennelmon Varma ovat hyviltä paikoilta perusmerkkejä. Taksvenlalla on selkäjuoksun jälkeen erittäin napakka pätkä, jota se voi nyt 2- radalta lähtiessä päästä käyttämään. Suven Sametin kapasiteetti riittää tähän, vaikka voitot puuttuvatkin taulusta.

Viides kohde pelataan kolmella merkillä. Sahara Sandstorm on kanuuna kunnossa ja hyvältä paikalta ihan mahdollinen voittaja. Veijo Heiskasen Suomeen tuoma Bag’s Simoni ihastutti suomen avauksessaan pikamatkalla vetäen lähdöstä maaliin. Nyt matka on kilometrin pidempi, mutta viime esityksen perusteella ruuna kuuluu ajoissa peleihin. Mukaan vielä välillä tykkikirejä tekevä Arctic Lover, joka saa nyt rattailleen Hannu Torvisen.

Lähtö1: 5,9,11

Lähtö2: 2,3,4,9,10

Lähtö3: 7

Lähtö4: 2,3,4,8,9,12

Lähtö5: 1,2,7

Lähtö6: 9 Vihjerivin hinta: 27e

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *