Valioliigassa pelataan sunnuntaina peräti neljä ottelua. Me otamme tällä kertaa kantaa kahden kotijoukkueen puolesta. Molemmat ottelut alkavat klo 18:30.
Norwich-Manchester United
Sarjanousija Norwich nousi futisfanien suosikiksi heti avauskierroksesta lähtien. Teemu Pukin hurja maalivire johdatti Kanarialinnut maalijuhliin sekä mm. Manchester Cityn kaatoon kotikentällä.
City-toivon jälkeen on ollut kuitenkin hiljaista. Norwich hävisi ennen maaottelutaukoa kolme matsia putkeen maalierolla 1-9. Viikko sitten joukkue palasi vihdoin pisteisiin kiinni hakemalla 0-0 -tasapelin Bournemoutin vieraana.
Viikon takainen piste oli tärkeä monestakin syystä. Kyseessä oli Norwichin kauden ensimmäinen nollapeli ja ensimmäinen kerta, kun vastustaja jätettiin xG:n valossa alle yhteen maaliin. Tärkeä Tim Krul palasi myös tolppien väliin.
Vierasjoukkue Manchester United on yksi sarjan suurimpia alisuorittajia. Saldona on vasta kaksi voittoa yhdeksästä ottelusta – ainoastaan sarjajumbo Watfordilla on vähemmän. United nappasi Norwichin tavoin tärkeän tasapelin viikko sitten, kun joukkue puristi pisteen sarjakärki Liverpoolilta.
Unitedin kausi on yhdistelmä huonoa onnea (missatut rankkarit), heikkoja peliesityksiä sekä loukkaantumisia. Supertähti Paul Pogba on yhä sivussa, ja ykköskärjeksi kaavailtu Martial ehti missata yhdeksän ottelua. Hän palasi avaukseen viikon UEL-matsissa ja teki ottelun voittomaalin.
Manchester United on ollut toistaiseksi vieraspeleissään heikko. Saldona on nolla voittoa ja vain kaksi tehtyä maalia. Myös maalipaikkojen luominen on tökkinyt pahasti. Nykyinen United sopii Norwichille vastustajaksi varsin hyvin, ja uskomme ottelun olevan varsin tasainen.
Emme sulata millään vierasjoukkueen selvää suosikkiasemaa. Betsaamme ille Norwich +0,5 kertoimella 1,95 – arvio tapahtumalle peräti 60%.
Liverpool-Tottenham
Liverpool lähtee sunnuntain otteluun erikoisesta asetelmasta, sillä takana ei ole voittoa Valioliigaottelussa. Pool ehti rikkoa ennätyksiä viikko toisensa jälkeen, mutta putki katkesi vihdoin Manchester Unitedin vieraana.
Pool ei ollut United-pelissä aivan parhaimmillaan, ja esitystä haittasi myös Mohamed Salahin puuttuminen. Egyptin taikuri palasi avaukseen viikolla Genkin vieraana ja iski heti tehot 1+1. Toinen tärkeä paluu nähtiin tolppien välissä; pitkään sivussa ollut Alisson torjuu jälleen Liverpoolin maalilla.
Kausi on ollut menestys United-tasapelistä huolimatta. Liverpool on ollut Valioliigan paras joukkue etenkin puolustussuuntaan ja tehnyt hyvin vähän virheitä. Aika näyttää, kestääkö joukkueen rinki kasassa etenkin joulun ajan kierroksilla.
Vierasjoukkue Tottenhamin kausi on ollut vaikea alusta asti. Joukkueen puolustus on vuotanut ihmeellisellä tavalla, ja saldona on vain yksi ainoa nollapeli yhdeksästä ottelusta. Viikko sitten Spurs oli vaikeuksissa kotonaan jopa jumbojoukkue Watfordin kanssa ja puristi matsista vain 1-1 -tasapelin.
Heikot esitykset ovat heijastuneet myös eurokentille, jossa saldona on mm. 2-7 tappio Bayernille. Viikolla Tottenham sentään kaatoi Punaisen tähden kotonaan maalein 5-0. Tämä voitto auttaa joukkuetta merkittävästi taistelussa jatkopaikasta.
Yksi Tottenhamin suurimmista ongelmista löytyy reissupeleistä. Spurs on ollut jo viime keväästä lähtien käsittämättömän huono matkoillaan. Tämä on todella hämmentävä trendi, sillä edeltävänä vuonna kyseessä oli lähes liigan paras vierailija.
Odotukset ovat varsin matalalla Liverpoolin reissun suhteen, kun ykkösveskari Hugo Lloris on myös sivussa. Spurs naarasi kyllä aiemmin kaudella 2-2 -tasurin jopa Cityltä, mutta joukkue oli täysin jyrän alla alusta loppuun.
Olemme tässäkin ottelussa Liverpoolin kelkassa, kuten olemme olleet myös monta kertaa aiemmin tällä kaudella. Liverpool -1 aasialainen tasoitus on Bethardin 1,95 kertoimella erinomainen veto. Saat rahasi takaisin, jos Pool voittaa matsin vain maalilla. Voit myös betsata hieman suuremmalla riskillä Liverpool -1,5 maalin tasoitusta noin 2,40-2,50 kertoimilla.
Joukkueiden välinen tasoero on todella suuri juuri nyt. Tottenhamin venyminen edes pisteeseen olisi iso yllätys.
Kuva: Football.ua [CC BY-SA 3.0 GFDL, CC BY-SA 3.0 or GFDL], via Wikimedia Commons