Norwich 1X2

KERROIN

2.21
0
pv
0
t
0
min
0
s

Englannin Championshipissä pelataan viikkokierros tiistaina sekä keskiviikkona. Poimimme pelilistoilta pari mielenkiintoista kohdetta tiistai-illan otteluista.

Hull-Norwich

Kotijoukkue Hull saavutti lauantaina kyseenalaisen kunnian; Tiikereistä tuli Championshipin ensimmäinen 10 tappiota kärsinyt joukkue. Hull hävisi Nottinghamille kotona 0-2 umpisurkealla esityksellä. Joukkue oli xG:n valossa lähes maalin heikompi.

Hull rankattiin ennen kauden alkua sarjan alempaan keskikastiin, joten joukkueen sijoitus ei tule yllätyksenä. Tiikerit piristyivät hieman ennen maaottelutaukoa ja nappasivat pari komeaa voittoa. Nottingham-ottelu palautti joukkueen takaisin maan pinnalle.

Norwich kulkee täysin vastakkaiseen suuntaan. Canaries on sarjan kovakuntoisin joukkue, ja uskomaton voittoputki on nostanut sen jo liigan piikkipaikalle. Kesällä Norwichiin siirtynyt Teemu Pukki on myös elämänsä kunnossa – suomalaistähti on iskenyt jo 10 liigamaalia.

Hullin tilannetta ei helpota kapteeni Markus Henriksenin loukkaantuminen. Lisäksi kauden paras syöttelijä (3 maalisyöttöä) Evandro on lasaretissa. Norwich voittaa matsin noin kerran kahdesta, joten n 2,21 kelpaa nätisti peleihin. Vaikea uskoa sarjan parhaan joukkueen kompastuvan Hullin vieraana.

Leeds-Reading

Leeds oli alkukauden komeetta Championshipissä. Tästä kuuluu suuri kiitos valmennusportaaseen, sillä kesällä ohjaksiin astunut Marcelo ”Loco” Bielsa sai valkopaidat hurjaan iskuun. LUFC voitti otteluita ja teki hienoja maaleja, mutta iltojen pimetessä tahti on alkanut hieman hyytyä. Ensimmäiset 8 peliä kulkivat saldolla 5-3-0, viimeiset 10 ottelua tahtiin 4-3-3.

LUFC:n kokoonpano on myös ollut viime aikoina repaleinen, mikä on osaltaan vaikuttanut peliesityksiin. Viikonloppuna muodostui akuutti tilanne tolppien väliin, sillä ykkösveskari Bailey Peacock-Farrell ja kakkosmies Jamal Blackman ovat molemmat sivussa. Tilanne ei ole tästä muuttunut parissa päivässä. Lisäksi avaintoppari Pontus Jansson lienee ulkona.

Reading on pelannut alkukauden odotetun heikosti. Joukkueen paikka on alemmassa keskikastissa, mutta kurssi on alkanut selkeästi parantua karmean startin jälkeen. Reading on pelannut 6 ottelua saldolla 2-2-2 ja 10 ottelua saldolla 3-3-4, jotka ovat keskikastin lukemia.

Leeds on ottelussa selkeä suosikki, mutta joukkue ei ole tällä hetkellä sarjan eliittiä. Tämän lisäksi puolustuspään poissaolot heikentävät Bielsan ryhmää. Reading on puolestaan parantanut otteitaan ja pelannut myös kolme edellistä matsia ilman tappiota. Vierasjoukkueelle tarjotaan hurjia kertoimia; n +1,5 tasoitus kertoimella 1,81 maistuu!

Photo © Richard Croft (cc-by-sa/2.0)

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!