Unibetin tarjous!
Nokian KrP +1,5

KERROIN

1.89
0
pv
0
t
0
min
0
s

Kotimainen salibandyliiga palaa pienen joulutauon jälkeen jälleen tositoimiin, kun torstain huippuottelussa Tps ja Nokian KrP iskevät yhteen edellämainitun kotihallissa. Peli käyntiin Kupittaalla klo 18.30!

Tepsiä povailtiin ennen kautta aivan mitalipeleihin saakka ja nyt noin puolivälissä runkosarjaa Palloseura on osittain jo lunastanut sille asetettuja odotuksia. Alkukaudesta joukkueen taso hieman heitteli ja etenkin häntäpään sakkeja vastaan on tullut aivan turhia pistementyksiä, joten turkulaiset voisivat ihan hyvin olla sarjassa toisella sijalla nykyisen kolmostilan sijaan. Miko Kailiala palasi mustavalkoisiin suurin odotuksin ja kankean alun jälkeen on maajoukkuelaituri yltynyt melko kovaan vireeseen nakuttaen viimeiseen kolmeen otteluun kuusi täysosumaa, joista tosin viisi syntyi viime ottelussa liigajumbo KooVeeta vastaan. Tepsi ei vieläkään mässäile maaleilla muiden kärkiryhmien tapaan, mutta omapää pidetään hyvin puhtaana ja maalilla Pyry Luukkosen ei ole vielä tarvinnut aivan parhaimpaansa venyä.

Nokian KrP:n kausi ei ole ollut aivan viime vuoden tapaista ruusuilla tanssimista ja paperilla vahvistuneelta pronssijoukkueelta osattiin odottaa paljon parempaa. Ennen illan kamppailua näätälauma on vasta seitsemännellä sijalla eikä turhiin pistementyksiin hirveästi olisi enää varaa kun Steelers ja Indians hengittävät kovaa niskaan. Henri Johansson ja Joona Rantala ovat olleet koko kauden loistavassa iskussa mutta viime otteluissa tehokaksikko on istutettu eri viisikoihin ja viime kaudelta tuttu ykkösvitja on lyöty jälleen yhteen. Maalilla Arvid Vonk on ollut epävarma ja tänä iltana parempi kassari on ehdottomasti vastustajan maalinsuulla. Nokialaiset ovat selvässä noususuhdanteessa ja joukkue on viimeisestä kymmenestä ottelusta raapinut peräti kahdeksan voittoa.

Tepsi on otteluun ansaitusti suosikki, mutta turha tästä mitään ylikävelyä on odottaa. KrP on ollut erittäin hyvä juuri kärkijoukkueita vastaan ja tähänkin otteluun se pääsee iskemään loistavasti altavastaajana. Tepsi on ollut kotona useaan otteeseen yllättävänkin tiukalla ja kyllä näätälauma ilkeä vastus tänäänkin on. Poimitaan vetoihin vierasjoukkuetta puolentoista maalin tasoituksella Unibetin hyvällä 1,89 kertoimella (raja 1,78).


Hyödynnä LeoVegasin talletusbonus: 100% / 100€ asti!

Haluatko satoja euroja lisää ilmaista pelirahaa? Klikkaa tästä:
Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!