Tottenham DNB

KERROIN

2.35
0
pv
0
t
0
min
0
s

Arsenal -1.5 hcp

Arsenal-Bourhemouth O3.0

Valioliigassa pelataan keskiviikkona kuusi ottelua. Huippumatsina nähdään Chelsea vs Tottenham, josta löytyy myös herkullinen peli-idea.

Arsenal-Bournemouth (klo 21:45)

Arsenal jatkoi vahvoja kotiotteluitaan sunnuntaina, kun joukkue kaatoi Southamptonin aikaisilla maaleilla 2-0. Vihjasimme kyseisessä ottelussa yli 3,0 maalin betsiä, mutta valitettavasti lisäosumia ei nähty, vaikka kaksi oli jo taulussa 17 minuutin jälkeen.

Tykkimiehet ovat pelanneet nyt kauden kotiottelut saldolla 11-2-1, ja ainoa tappio on Manchester Citylle avauskierroksella. Arsenal on voittanut peräti seitsemän kotimatsia putkeen ja tehnyt viidessä edellisessä aina vähintään kaksi maalia.

Bournemouth on Arsenalin tavoin kerännyt pisteitä lähinnä kotiotteluistaan. Cherries nappasi kauden alussa pari yllätysvoittoa myös reissupeleissä, mutta talven vierasmatsien saldo on kamalaa katsottavaa: takana on kahdeksan tappiota putkeen, joissa joukkue on päästänyt aina vähintään kaksi maalia.

Vastakkain ovat siis lähestulkoon sarjan kovakuntoisin kotijoukkue ja surkein vierailija. Bournemouthin xG:t ovat myös olleet todella heikkoja, eli se päästää isännät aivan liikaa tekopaikoille vieraspeleissään.

Tämän lisäksi Bournemouthin riveistä puuttuu yhä ykköstykki Callum Wilson, ja lasaretissa on yhteensä seitsemän hyödyllistä pelaajaa.

Mikä tahansa muu tulos kuin Arsenalin 2+ maalin voitto olisi suuri yllätys. Value löytyy myös tämän suuntaisista vedoista: Arsenal -1,5 @ 2,19 , aasialainen yli 3,0 maalia @ 1,85 kelpaavat hyvin.

Chelsea-Tottenham (klo 22:00)

Keskiviikon kohokohtana nähdään todellinen Valioliigan klassikko, eli Lontoon paikallispeli Chelsean ja Tottenhamin välillä. Kyseinen derby on pelattu vuodesta 1909 lähtien jo 163 kertaa. Sen merkitys on vain kasvanut viime vuosina, jolloin molemmat joukkueet ovat sementoineen sijoituksensa Valioliigan kärkikuusikossa.

Kotijoukkue Chelsealla on takana kiireinen viikko. Vihjasimme viime viikon maanantaina joukkueen tappiota Manchester Unitedille FA Cupissa, ja näin myös tapahtui (maalein 0-2 FT). Torstaina CFC kohtasi Malmön Eurooppa-liigassa, joka oli viikon ainoa positiivinen tulos.

Sunnuntaina Chelsea pelasi 120 minuuttia Manchester Cityä vastaan Liigacupin finaalissa, mutta hävisi lopulta rangaistuspotkuilla. Otteluun mahtui myös paljon draamaa, kun maalivahti Kepa kieltäytyi tulemasta vaihtoon ja sai manageri Sarrin raivoihinsa.

Tottenhamilla oli myös huono viikonloppu, sillä Spurs hävisi yllättäen Burnleyn vieraana loppuhetken maalilla. Tämä oli ikävä niitti joukkueen mestaruushaaveille, sillä voitto olisi pitänyt Tottenhamin yhä iskuetäisyydellä.

Postiivisena uutisena ykköstykki Harry Kane teki paluun kentille. Englannin maajoukkuemies iski myös Tottenhamin ainoan maalin.

Stamford Bridge oli Tottenhamille vuosikausia kuin kirottu paikka. Viime kaudella Spurs onnistui vihdoin kaatamaan Chelsean myös vieraissa, mikä katkaisi 28 vuotta jatkuneen kirouksen. Chelsean tilanne on juuri nyt sellainen, että Sarrin miehistö voi hyvinkin taipua jälleen tappioon.

Tottenham on tällä hetkellä vahvempi joukkue. Chelsea on lisäksi jonkinlaisessa sisäisessä kriisissä, ja tämä matsi on joukkueelle neljäs yhdentoista päivän sisään. Chelsea ansaitsee vain marginaalisen suosikin aseman (jos sitäkään), joten Spurs DNB maistuu hyvin in 2,35 kertoimella!

Image credit: Flickr / Mark Harkin

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!