Falun +0,5

KERROIN

1.82
0
pv
0
t
0
min
0
s

Salibandykausi on aivan loppumetreillään ja kotimainen Salibandyliiga saatiinkin jo päätökseen vajaa viikko takaperin. Länsinaapurissa reikäpalloa kuitenkin vielä paiskitaan kun Superliiga huipentuu Globenissa pelattaviin miesten ja naisten finaaleihin. Miesten puolella loppuhuipennukseen tiensä raivavsivat hyvinkin odotetusti Storvreta ja Falun. Kaksikko on toisilleen hyvin tuttuja ja mestaruudet 2010-luvulla on jaettu joka kerta jommalle kummalle mahtiseuralle (Storvreta 5 mestaruutta & Falun 4). Peli käyntiin klo 16.15!

Storvreta lähti kauteen suurimpana suosikkina ja todella nihkeän alun jälkeen upsalalaiset kirivätkin todella selkeään runkosarjan voittoon. Ensimmäisellä kierroksella hallitseva mestari kohtasi paikallisvastustaja Siriuksen, joka hyvästä pyristeystä huolimatta kaatui puhtaasti suoraan neljässä ottelussa. Välierissä punaiset saivat vastaansa hyvin runkosarjassa pelanneen Dalenin, joka todenteolla laittoi näille kampoihin. 4-1 otteluvoitot jopa hieman mairittelevat Storvretaa sillä rehellisyyden nimissä Dalen olisi ansainnut tuosta parista selkeästi enemmän. Ratkaisevassa pelissä Storvreta toki näytti mahtinsa latoen ensimmäiseen erään tylyt 9-0 lukemat, edeten finaaliin 9-2 loppulukemin. Joukkueen ehdottomasti tärkein pelaaja on Alexander Rudd, jolta on lupa odottaa finaalissa jälleen paljon. Runkosarjassa joukkueen tehokkain oli rightin-puolen Albin Sjögren 96 (46+50) tehopisteellä. Puolustus on koko sarjan nimivahvin: Samuesson, Nilsberth, Berggren, Gustafsson ja Sundstedt ovat kaikki tuttuja nimiä myös maajoukkueesta. Storvreta on kaikin puolin todella tasainen joukkue mutta ainut pieni kysymysmerkki on heitettävä maalivahti Viktor Klintstenin ylle. Mies on toki kokoenut kassari ja on loppukaudesta ollut hyvässä vireessä mutta suurella tunteella peliin eläytyvällä kassarilla on taipumusta myös huonoihin jaksoihin, kuten kauden alussa nähtiin.

Falun pelasi todella tasaisen runkosarjan ja sijoittui toiseksi joskin Storvretaan kiertyi eroa huimat 11 pistettä. Runkosarja kakkosen joukkue joutui selkeästi kaavion vaikeammalle puolelle, mutta ei tällä loppujen lopuksi ollut juurikaan vaikeuksia edetä pareista jatkoon. Ensimmäisenä Pixbo kaatui suoraan neljässä ottelussa ja tämän jälkeen kevään ”mustahevonen” Mullsjö jäi todella viihdyttävässä ottelusarjassa jalkoihin voitoin 4-1. Falun luottaa edelleen tuttuun parivaljakkoon, kun Rasmus Enström sekä Alexander Galante Carlström johtavat joukkoja. Carlström paukutti runkosarjassa huimat 101 (68+33) tehopistettä ollen sarjan tehokkain pelaaja. Joukkueesta löytyy myös juuri sarjan parhaaksi valittu Emil Johansson sekä huimaa kautta pelaava Omar Aldeeb. Hyökkäyskalusto ei siis juuri Storvretan rinnalla kalpene mutta puolustuspäässä Falun on aavistuksen perässä finaalivastustajaansa. Maalinsuulla Johan Rehn on eleettömän hyvä ja mielestämme peittooaa virkaveljensä helposti.

Luvassa on jälleen todellista salibandyherkkua kun kaksi mahtiseuraa kohtaa täpötäydessä Globenissa. Storvreta on asetettu otteluun melko selväksikin suosikiksi ja parhaimmat pelit löytyvätkin vierailijoiden puolelta. Vaikka Storvreta marssikin selvään runkosarjavoittoon, onnistui Falun viemään keskinäiset kohtaamiset voitoin 2-1 (6-5, 8-7 ja. , 6-4). Ottelu on papereissamme hyvin lähellä kolikonheittoa, joskin Storvreta hienoinen suosikki onkin (51%-49%). Etua löytyy siis Falunin lopullisesta voitosta jolle esim. tarjoaa 2,12 kerrointa. Paras pelivalinta otteluun on kuitenkin vieraiden +0,5 maalin tasoitus, joka napataan niin ikään ilta markkinoiden kärkikertoimella 1,82 (arvio 59%, raja: 1,70).

Kerroinvertailu

 

1
x
2
Bonus

 

1.97
5.20
2.60
Tuplaa talletuksesi 100€ asti
Tuplaa talletuksesi 100€ asti
2.05
5.65
2.40
Tuplaa talletuksesi 150€ asti
Tuplaa talletuksesi 150€ asti
2.00
5.70
2.50
Bonus 100% / 200€
Bonus 100% / 200€
1.95
6.00
2.45
Ensimmäinen veto riskitön 50€ asti
Ensimmäinen veto riskitön 50€ asti
1.97
5.20
2.60
Talleta 100€ saat 200€
Talleta 100€ saat 200€
Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!