Vieremän kierros vaikuttaa melko selväpiirteiseltä, monessa lähdössä suosikit ovat vahvoilla. Pelataan rivi kolmella varmalla, yksi kohde kahdella merkillä ja revitetään kolme kohdetta yllätyksen toivossa. Ensimmäinen varma on jättihyvänä tauolta palannut Hissun Feeniks. Tauolta paluunsa se voitti Kuopiossa varmoin ottein ja kamppaili viimeksi Vermossa kuolemanpaikalta hyvin toiseksi. Nyt sille lienee keulapaikka tarjolla ja silloin siitä olisi paha tulla ohi. Toinen varma on kolmannen kohteen jättisuosikki Mandela Zon. Peräti 10 voittoa ja 5 kakkosta kauden 16 startista kerännyt ori on aivan karmeassa kunnossa. Nyky kuntoinen Mandela Zon voittaa tämän lähdön juoksulla kuin juoksulla. Kolmas varma on kuudennen kohteen Rallston. Kova luokkainen ori oli suoraan tauolta hyvä toinen ja nyt se saa nopeana avaajana ykkösradalta keulat. Kyllä kovaa saa pinkoa, jos meinaa Rallstonista ohi tulla, kun se lopettaa keulasta alle kymppiä.
Toinen kohde pelataan yhdeksällä merkillä. Perusmatkalta Hyypän Lilja ja Siirin Elli saavat hyvät reissut kärkipäässä. Hyypän Lilja juoksee todennäköisesti keulassa. Taikatulen Liekki (5%) myös etumatkan turvin kupongille. 20m pakilta haetaan yllätystä. Volsuma (2%) ja Helmi-Huki (2%) ovat ihan tykkimerkkejä. Virin Varpu ja Onnen Häivä ovat onnistuneilla juoksuilla kärkipäässä. Pisimmältä takamatkalta mukaan vielä Vennelmon Varma (8%).
Neljännen kohteen niukaksi suosikiksi on pelattu Alice E. Vermossa keulasta ihastuttanut Alice E. on lähellä kokomatkan johtoa. Kaukaa takaa, 40m pakilta lähtee kuitenkin takaa-ajoon hirmuluokkainen Velvet Gold. Se palasi Huhtikuun alussa tauolta Kaustiselle. Siellä sille annettiin vain nätti reissu ja voimia jäi käyttämättä. Nyt Velvet Gold jyrää ilman kaikkia kenkiä voittomatsiin.
Viidenteen kohteeseen revitetään puolet lähdön hevosista. Lumettajalla on taulu täynnä ykkösiä ja kakkosia ja hyvältä paikalta se on niukka ykkösmerkki. H.V. Tuuri on varmuudella porukan kovin hevonen, mutta lähtö menee helposti pieleen 8-radalta. Veeran Poika teki kovia esityksiä alkukeväästä, eikä sitä pidä vielä unohtaa. Herra Heinämies (9%) kiri Kajaanissa kauden avausvoittoonsa 4-ulkoa. Virin Urholta (5%) ei voimat lopu ja se lienee tässä se hevonen joka pitää vauhtia. Hissun Turbo oli tätä helpommassa tehtävässä Lappeessa aivan ylivoimainen. Samanlaisena se riittää tässäkin korkealle.
Päätöskohteeseen pelataan kolmea valjakkoa lukuun ottamatta kaikki. Surkeilta paikoilta pois jää Pegasos Evo (rata 12) ja Ranch The Rock (rata 7.) Myöskään Enge Astarte ei viime näyttöjen perusteella juokse tässä voitosta. Jos riviä haluaa kaventaa, kannattaa ajoissa peleihin ottaa hyviltä paikoilta Dazzling Press ja Winners Lane, sekä Oulussa pitkällä kirillä hyvin kakkoseksi tullut Bluejeans Bi. Vihjeriviin pelataan 9 merkkiä.
Lähtö1: 2
Lähtö2: 1,2,3,5,7,8,9,11,16
Lähtö3: 4
Lähtö4: 1,12
Lähtö5: 1,4,5,6,7,8
Lähtö6: 1
Lähtö7: 1,2,4,5,6,8,9,10,11 Vihjerivin hinta: 48,60