KERROIN

?
0
pv
0
t
0
min
0
s

Espanjan liigassa pelataan tiistaista torstaihin viikokierrosta. Torstaina on tarjolla kolme ottelua, joista yksi on hinnoiteltu pahasti pieleen vedonlyöntimarkkinoilla: Valladolid-Levante.

Kotijoukkue Valladolid on yksi tämän kauden uusista tulokkaista. Joukkue nousi La Ligaan monien suureksi yllätykseksi, ja syy tähän löytyy onnistuneesta managerinvaihdosta huhtikuussa.

Valladolid ei vahvistunut juuri lainkaan kesän aikana, joten odotukset ovat hyvin pitkälti putoamistaistelussa. Kausi on lähtenyt käyntiin odotetun vaikeasti, sillä Valladolid on viiden kierroksen jälkeen yhä voitoitta. Joukkue tahkosi yli neljä matsia ilman tehtyä maalia, kunnes hanat vaihdoin avautuivat viikonloppuna.

Valladolid on esiintynyt otteluissa ihan kelvollisesti lähtökohtiin nähden, mutta joukkueen taso ei vain näytä riittävän.

Levante teki Valladolidn kaltaisen nousun viime keväänä korkeimmalla sarjatasolla. Joukkueen hurja vire ei ole jatkunut enää tämän kauden puolella, ja kyseessä on resurssien puolesta yksi alemman keskikastin joukkueista.

La Liga -kausi lähti Levanten osalta käyntiin hienosti 0-3 -voitolla Real Betisin kotiluolassa. Tämän jälkeen ei täysiä pistepotteja olla nähty, ja sunnuntaina joukkue romahti peräti 2-6 -kotitappioon Sevillaa vastaan. On syytä olettaa, että Levante lähtee tähän vieraspeliin puolustuksen kautta. Vastaavaa sekoilua ei varmasti nähdä toista ottelua peräkkäin.

Valladolid on viime viikonlopun piristymisestä huolimatta todella heikko joukkue. Levante on luokkaa vahvempi, ja ottelu on paperilla täysin 50-50 -kamppailu. Vedonlyöntimarkkina on tehnyt Valladolidista selvän suosikin, joten isketään tätä näkemystä vastaan. Kupongille kelpaa mainiosti Levante +0,5 (tai Double Chance: X2) in 1,78 kertoimella.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!