Nottingham +0.5

KERROIN

1.93
0
pv
0
t
0
min
0
s

Englannin Championshipissa pelataan viikkokierros tiistain ja keskiviikon aikana. Yksi kierroksen mielenkiintoisimmista otteluista pelataan Birminghamissa, jossa Aston Villa saa vastaansa kovakuntoisen Nottinghamin.

Kotijoukkue Aston Villa on ollut yksi suurimmista nousijasuosikeista viime kauden alusta alkaen. Villa putosi korkeimmalta sarjatasolta kauden 2015/2016 päätteeksi, mutta paluu Valioliigaan on ollut odotettua haastavampaa. Viime keväänä Villa nähtiin playoffs-finaalissa, mutta joukkue taipui Fulhamille maalein 0-1.

Tämä syksy lähti liikkeelle vaisusti, vaikka Villan materiaali on etenkin hyökkäyspäässä sarjan kärkeä. Seurajohto antoi lopulta manageri Steve Brucelle monoa 3. lokakuuta, ja ohjat otti Brentfordista siirtynyt Dean Smith. Villan suoritustaso on alkanut nousta Smithin alaisuudessa hieman haparoivan alun jälkeen, ja takana on nyt kolme voittoa maalierolla 9-2.

Nottinghamin leirissä on myös haaveiltu paluusta Valioliigaan viitisen vuotta. Joukkueen taustalla on varakkaita tukijoita, mutta Forest on hyytynyt usein kevään ratkaisuhetkillä. Viime kausi oli etenkin katastrofaalisen huono.

Manageri Aitor Karanka teki paljon panostuksia kesän aikana, ja Nottingham on lunastanut tänä syksynä joukkueelle kasatut odotukset. Forest on hävinnyt koko kaudella vasta kaksi ottelua, ja Karanka on tiivistänyt puolustuksen odotetun vahvaksi.

Nottingham tulee Villa-otteluun erinomaisessa vireessä. Takana on vakuuttava vierasvoitto Hull Citystä maalein 0-2, eikä Forest ole päästänyt maaliaikaan kolmeen otteluun. Saldona on vain yksi tappio 12 ottelusta, ja sekin tuli Championshipin kärjessä porskuttavalle Norwichille.

Aston Villa on laadukas joukkue, mutta niin on myös Nottingham. Villa hinnoitellaan usein hieman todellista tasoa vahvemmaksi, ja kertoimet ovat nytkin liikaa kallellaan kotivoiton suuntaan. Nottinghamilla on lisäksi lepoetu, sillä Villa pelasi kuuman paikallispelin Birminghamia vastaan sunnuntaina. in 1,93 on hieno tarjous Nottingham +0,5 tasoitukselle!

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!