KERROIN

?
0
pv
0
t
0
min
0
s

Salibandyliiga 29.9

OLS-Steelers

Salibandyliigassa pelaillaan tänään ainoastaan yhden ottelun voimin Oulun Luistinseuran isännöidessä Hämeenlinnan Steelersiä. Ottelu käyntiin Kastellin monitoimitalossa klo 18.00.

OLS saalisti avausvoitonsa keskiviikkona kaataen Welhot vieraskentällä Tatu Kiipelin jatkoaikamaalilla 6-7. Luistinseura oli kahden maalin takaa-ajomatkalla vielä kolme minuttia ennen täyttä aikaa, mutta verkko heilui ilman maalivahtia pelatessa Tommi Wianderin ja Tuukka Kiviojan toimesta. OLS:an suurin ongelma löytyy maalinsuulta, kun joukkueen tukipilari, maalivahti Ville Mestari on loukkaantumisen takia sivussa jopa jouluun asti. Alkukauden ottelut on torjunut nuori Vinski Kivilompolo ja nyt joukkue on hälyyttänyt maalivahtivalmentaja Hannu Koiviston tolppien väliin. Koivisto on viimeksi pelannut liigatasolla vuonna 2015-16, jonka jälkeen suuret loukkaantumiset sotkivat uran. Joka tapauksessa oululaisten suurin vahvuus on kääntynyt lähes päälaelleen ja veskariosasto on tällä hetkellä täysin arvailujen varassa.

Steelers on kahden peräkkäisen voiton jälkeen kokenut nyt yhtä monta tappiota, kun Welhot oli vahvempi viikko sitten 4-2 ja tiistaina Classic vei teräsmiesten urhoollisesta taistelusta huolimatta pisteet luvuin 6-3. Ville Lastikka on yhdessä Nico Jonaesonin kanssa naputtanut 24 tehopistettä neljään otteluun ja kaksikko löytyykin sarjan pistepörssin kärkisijoilta. Maalilla Santtu Pohjonen on ollut loistava ja luonnollisesti jatkaa myös tänään tolppien välissä. Puolustaja Samuli Grönfors on varmuudella ottelusta sivussa, mutta Jarno Mäkinen on vihdoin pelikunnossa ja tuo oivan lisän pallotaitoa hämäläisten alakertaan.

Me olemme vahvasti vierasvoiton kannalla ja in kärkikerroin kattaa riskin varsin mallikkaasti. Steelers ei ole kyennyt liigahistoriansa aikana kertaakaan kukistamaan OLS:saa tämän kotiaskissa, mutta tänään sillä on siihen loistava sauma. Materiaaliltaan joukkueet ovat hyvin tasaisia, mutta maalinsuulla ero on räikeästi vierasjoukkueen hyväksi. Ottelussa on jaossa myös hyvin tärkeät pisteet, joka ei voi olla näkymättä pelissä. Molempien joukkueiden tehot lepäävät suuresti muutaman pelaajan harteilla eikä joukkueiden historiassa juurikaan olla maali-iloitteluja nähty. Maaliodottama on papereissamme selvästi markkinaa alhaisempi joskin kotijoukkueen maalivahtiosasto pakottaa pitämään panokset malitillisina. Tästä huolimatta poimitaan myös under 11,5 maalia peleihin mukaan!

 

Pelivalinnat

Salibandyliiga 29.9

OLS-Steelers

Steelers @1,81 panos 6/10

alle 11,5 maalia @1,66 panos 3/10

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!