KERROIN

?
0
pv
0
t
0
min
0
s

Salibandyliiga 3.10

KooVee-Oilers

Illan toisessa mittelössä Tampereen KooVee haastaa liigan kärkijoukkueisiin kuuluvan Oilersin. Peli käyntiin AutoCenter Areenalla klo 18.30.

Pohjalle rankattu KooVee on neljästä pelaamastaan ottelusta kerännyt kaksi pistettä, kun Tepsi kaatui yllättäen toisella kierroksella. Kahdesta viime ottelusta ei juuri tamperelaisittain ole kerrottavaa kun viikko sitten Indians oli 3-5 loppulukemista huolimatta täysin suvereeni vieras ja sunnuntaina tärkeässä Karhut-ottelussa kotijoukkue niisti pisteet 5-4. Sunnuntaina KooVee oli parhaimmillaan jo kolmen maalin karkumatkalla, mutta onnistui silti sössimään koko pistepotin kun Karhujen Ville Salonen latoi voittomaalin vain puoliminuuttia ennen täyttä peliaikaa. KooVee ei juuri ole maaleilla juhlinut (4/ottelu), mutta joukkueen sisäisessä pörssikärjessä keikkuu tuttu nimi: Samuli Salomaa 4+1. Tomi Aaltonen sai viimeksi huilivuoron joten mitä todennäköisemmin mies tänään tolppien välissä torjuu.

Oilersin nuori tähtisikermä sen sijaan on latonut vastujan verkkoja kireäksi kovalla 8 maalin ottelukeskiarvolla. Viimeksi Heikki Luukkosen suojatit kukistivat Lasbin kotona 9-6. Koko ykkös hyökkäysvitja Pfitzner (2+4), Kainulainen (5+1), Iiskola (5+1) jakaa sisäisen pistepörssin kärkisijan kuudella tehomerkinnällä. Suurimmat puutteet löytyvät puolustuksesta jossa ei Antti Suomelaa lukuunottamatta aivan huippupakkeja ole. Erityismaininta nuorelle -00 syntyneelle Jani Rauhalalle, jonka kypsät otteet ovat ainakin allekirjoittaneen yllättäneet. Maalilla Joonas Kaltiainen lukeutuu ehdottomasti sarjan eliittiin joskaan luukkuvahti Nemo Sipiläkään (aloittaa tänään) missään tapauksessa huono ole.

KooVee lähtee illan otteluun todella suurena altavastaajana ja vaikka joukkueiden historia on melko tasianen, on tänään luvassa varsin yksipuolinen näytös. Oilers on materiaaliltaan ja etenkin hyökkäyskalustoltaan aivan liigan kärkipäätä. Heikki Luukkonen on lyönyt kentälliset jo ajoissa lukkoon ja tietynlaisia tutkapareja espoolaisten riveistä jo löytyy. Oilers ei ole vielä tällä kaudella hävinnyt ainuttakaan ensimmäistä erää kun taas KooVee ei ole voittanut ainuttakaan avaus kaksikymppistä. Tähän ei tänään tule muutosta vaan vieraat myllyttävät heti alusta alkaen kotijoukkueen kumoon.

 

Pelivalinta

Salibandyliiga 3.10

KooVee-Oilers

1.erä/varsinainen peliaika: Oilers/Oilers @1,82 panos 7/10

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!