Oilers-Nokian KrP: yli 11,5 maalia

KERROIN

2.10
0
pv
0
t
0
min
0
s

LaSB-OLS (klo 17.00)

Lasbilla on meneillään kova ”härkäviikko”, sillä illan ottelu on sille jo kolmas kuuden päivän sisään. Aiemmin viikolla ensin EräViikingit nappasi oranssipaidoista voiton jonka jälkeen Classic lahtelaisia vahvempi. Molemmat ottelut päättyivät ainoastaan maalin erolla, joten sinällään joukkueelle on syötetty todella karvasta kalkkia. Lasbin kuntokäyrä on vahvasti laskussa ja alkukauden tähdenlento on enää pelkkä muisto. Viimeisessä kuudessa ottelussan se on onnistunut kaatamaan ainoastaan sarjajumbo Welhot. Tähtipuolustaja Miska Mäkinen lienee edelleen sivussa ja täten tekee kotijoukkueen takalinjoille todella ison aukon. Perttu Koljosen ja Tuure Ailion tähdittämä rosteri on kaksikon takana todella tasainen ja erinomaisesti roolitettu. Tolppien välissä Santtu Pohjonen sai viimeksi huilata Classic-ottelun, joten vastikään maajoukkuekutsunkin postilaatikkoonsa saanut maalivahti on hyvin selvä valinta kotijoukkueen maalinsuulle.

OLS on tuloksellisesti ollut jälleen tuttua alempaa keskikastia mutta hieman aiemmasta poiketen joutuu oululaisetkin nyt tosissaan kamppailemaan sarjapaikastaan aina kauden loppuun asti. Pelillisesti OLS on ollut allekirjoittaneen papereissa todella iso pettymys. Aiemmin todella tiivistä puolustuspelistä on luovuttu lähes kokonaan ja tällä kaudella Luistinseuran verkkoon on ladottu kolmanneksi eniten maaleja koko sarjassa. Toki pelin aktivoittaminen on tuonut enemmän onnistumisa hyökkäyspäässä mutta tällä hetkellä pohjoisen poikien projekti on kyllä täysin kesken. Joukkueen hurja loukkaantumissuma on helpottamaan päin mutta aivan parhaalla mahdollisella kokoonpanolla OLS ei tänäänkään ole liikkeellä.

Kauden ensimmäisessä välienselvittelyssä Lasb vei pisteet todella heikosta alusta huolimatta lukemin 7-9 ja tiukka vääntö pisteistä tänäänkin Lahden Suurhallilla tullaan näkemään. Pelillisesti Lasb on lähes valovuoden illan vieraita edellä eikä OLSin paletti taida vieläkään koko kuusikymppistä kestää kasassa. Kotivoitolle kellotetaan noin 60 pinnan arvio ja kotimaisen Veikkauksen kärkikerroin kelpaa lauantain pelitositteelle mukaan.

Oilers-Nokian KrP (klo 17.00)

Oilersista on jo melko pitkään odotettu Classicin suurinta haastajaa ja tällä hetkellä Öljymiehet lukeutuu yhdeksi sarjan parhaista joukkueista. Viimeisissä 11 ottelussa ainoastaan TPS on onnistunut laittamaan Oilersin kanveesiin mutta muuten Heikki Luukkosen poppoo on laittanut todenteolla haisemaan. Rasmus Kainulainen-Justus Kainulainen-Markus Markkola muodostavat yhdessä pakkipari Matias Veikkola-Antti Suomela kanssa yhden sarjan parhaista viisikoista ja taustaviulussa Tuomas Iiskola pelaa elämänsä salibandya yhdessä velipoika Heikin kanssa. Oilers on ollut kaikilla mittareilla sarjan toiseksi paras joukkue eikä tilastoissakaan paljoa Classicille taivu. Viimeksi joukkue taiteili Steelersin kumoon 6-12 lukemin, mutta tänään vastus on huomattavasti kovempi. Heikki Iiskola ei mitä ilmeisemmin ole vielä täydessä pelikunnossa, joka luonnollisesti on tämän profiilin kärkikamppailussa pieni miinus kotijoukkueen kokoonpanossa.

Nokian KrP vastasi kauden tähän asti suurimmasta yllätyksestä kun se kaatoi Classicin Suomen Cupin välierässä lukemin 6-8. Huippuonnistumisen jälkeen seurasi selkeä ulospuhallus ja nousukuntoinen Happee nylki Näädät kotikaukalossaan vihjeemme mukaisesti 7-5. Eilen nokialaiset reissasivat pohjanmaalle, jossa sarjan hännille juuttunut Jymy oli täysi vastaantulija. Henri Johanssonin, Joona Rantalan ja Nico Jonaesonin muodostama ykkösvitja on ollut ilmiliekeissä ja Oilersin tapaan laatua löytyy myös alemmista ketjuista muunmuossa Mikko Laakson, Joonatan Kovasen sekä Vili Liposen muodossa. Aiemmin ”näätärokkia” viljellyt joukkue on pääluotsi Jarmo Härmän alaisuudessa selkeästi parantanut pallollista peliään, jonka seurauksena myös omissa on kolissut selkeästi aiempia vuosia vähemmän. Toki myös maalivahtikaksikko Tuomala-Kanerva on onnistunut työtehtävissään erinomaisesti.

Kierroksen todellinen huippukamppailu on myös äärimmäisen tärkeä runkosarjan loppusijoitusta silmällä pitäen. Voitolla KrP vankistaisi asemaansa sarja kakkosen, kun taas hävitessään Oilers kiilaisi joukkueen edelle. Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella jo kahdesti Oilersin ollessa ensin vahvempi rangaistuslaukauksilla 5-6, jonka jälkeen KrP marssi Suomen Cupissa jatkoon lukemin 9-8. Pelivoimaltaan joukkueet ovat lähes täysin samalla viivalla joten Tapiolan Urheiluhallilla Oilers on ansaitusti ottelun suosikki. Vieraiden puolella on pientä etua tarjolla (KrP arvio 39%), mutta ottelun paras pelikohde on ehdottomasti yli 11,5 maalia. Molemmat joukkueet omaavat todella kovan hyökkäysarsenaalin ja etenkään Oilers ei juuri tämän kauden otteluissa ole peruutellut. Kaksi sarjan runsasmaalisinta joukkuetta tuskin tänäänkän himmailevat joten poimitaan overi talteen n pelilistoilta.

 

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *