Jääkiekon NHL
Vancouver Canucks – Minnesota Wild, klo 04:00 Suomen aikaa.
Kotijoukkue lähtee otteluun 0-5 -tappio niskassaan, kun Canucks sai oppitunnin Pittsburghilta. Vancouver sai tuohon otteluun takaisin sairastuvalta sekä Elias Petterssonin että Brock Boeserin, vaan eipä ollut heistä suurta apua joukkueelleen tuomaan.
Vancouverilla on edelleenkin muutama iskun vyön alle aiheuttava loukkaantuminen joukkueensa sisällä, sillä puolustajat Alexander Edler sekä Cristopher Tanev ovat edelleen sivussa tositoimista. Myös joukkueen maalivahtina toimiva Anders Nilsson sai nimensä loukkaantumislistalle juuri ennen Pittsburgh-ottelun alkua murrettuaan sormensa. Jacob Markström tulee näin ollen kantamaan torjuntavastuun yhdessä Utica Cometsista ylös nostetun Richard Bachmanin kanssa. Jay Beagle sekä Sven Baertschi ovat kotijoukkueelta myös todennäköisesti vielä sivussa.
Minnesota on alkukauden vaikeuksiensa jälkeen saanut niin sanotusti ”palikat kohdilleen”, Wildilla on tällä erää allaan viiden ottelun pituiseksi venynyt voittoputki, jonka aikana joukkue on onnistunut voittamaan kotijäällään näistä otteluista neljä sekä yhden matsin vieraissa Tampa Baytä vastaan. Mukavaan vireeseen vierasjoukkueelta on noussut muuan Mikael Granlund, joka on iskenyt tämän meneillään olevan voittoputken aikana teholukemat 4+2=6. Granlund onkin noussut täten joukkueensa parhaimmaksi maalintekijäksi viidellä maalillaan.
Vancouver on onnistunut viimeistelemään viimeiseen viiteen otteluunsa varsinaisen peliajan puitteissa yhteensä 6 täysosumaa, kun taas Minnesotan vastaava tilasto viimeiseen viiteen otteluun on kymmenen maalia kotijoukkuetta parempi, 16.
Aloittavat maalivahdit tulevat olemaan todennäköisesti Jacob Markström, joka on pelaamissaan kuudessa ottelussa päästänyt piirun verran yli 3 maalia keskimäärin selkänsä taakse, sekä Devan Dubnyk joka on esiintynyt kahdeksassa ottelussa päästäen keskimäärin alle 2 maalia taakseen. Dubnykin torjuntaprosentti onkin tällä hetkellä komea 94,5%.
Yksi erikoinen seikka löytyy myös vierailija Minnesotan joukkueesta, sillä ykkösketjun laidalla viilettävä sveitsiläinen Nino Niederreiter ei ole maalinteossa toistaiseksi onnistunut. Mies kuitenkin pelaa myös ykkösylivoimassa ja kun 10 peliä on jo taputeltu tehoilla 0+3 niin parempaa on tältä mieheltä lupa odottaa.
Uskotaan että kotijoukkueen vaikeudet vielä jatkuvat ja Minnesotan venyttävän voittoputkeaan kuuden matsin pituuteen. Pienemmällä lähdetään myös hakemaan avausosumaa Ninolle.
1. Pelivalinta: Minnesota (Money line)
Panossuositus: 6/10
2. Pelivalinta: Nino Niederreiter tekee maalin (jatkoaika mukaanlukien)
Panossuositus: 2/10