Udinese-Roma U2.5

KERROIN

1.86
0
pv
0
t
0
min
0
s

Serie A:n viikkokierrokselta löytyy pari mukavaa pelikohdetta. Hyppää kyytiin ja lue peli-ideamme!

Napoli-Atalanta (klo 20:00)

Keskiviikon huippuottelu alkaa jo pari tuntia ennen varsinaista kierrosta. Kaikkien katseet ovat Napolissa, jossa kotijoukkueen vieraaksi saapuu kovassa vireessä oleva Atalanta.

Napoli on ollut jo vuosikausia Juventuksen ykköshaastaja ja hieman edellä muita liigan kärkijoukkueita. Myös kuluva kausi lähti liikkeelle näistä asetelmista. Joukkue on pelannut toistaiseksi varsin odotetusti ja johtaa myös omaa Mestarien liigan lohkoaan.

Syksyn saldona on kaksi tappioita, jotka ovat molemmat varsin epäonnisia. Napoli hävisi Juven vieraana 90. minuutin omalla maalilla 4-3 ja Cagliarille kotona 0-1 dominoituaan koko ottelua. Joukkue on tuttuun tyylin sarjan maalipörssissä kärkisijoilla; Napolin otteluissa on nähty 3,22 maalia per ottelu.

Vierasjoukkue Atalanta nousi viime kauden päätteeksi ensimmäistä kertaa Mestarien liigan paikoille. Bergamolaiset ovat parantaneet viime vuosina menoaan askel askeleelta ja lähestyneet koko ajan Serie A:n kärkeä.

Atalanta teki viime kaudella eniten liigamaaleja, eikä meno ole todellakaan hyytynyt tänä syksynä. Tästä saatiin hyvä osoitus viikonloppuna, kun Atalanta murskasi Udinesen maalein 7-1. Joukkue on tehnyt uskomattomat 28 maalia 9 ottelussa, eli hieman yli kolme per matsi.

Atalantan otteluista peräti 7/9 matsia on mennyt ”overiksi” jopa 3,5 maalin rajalla. Neljässä pelissä on nähty jo viisi tai useampi maali. Kyseessä on huikea over-kone, eikä joukkueen UCL-peleissäkään ole tarvinnut 0-0 -tuloksia katsella.

Vastakkain on kaksi Serie A:n parasta hyökkäystä. Atalanta joutuu antamaan hieman tasoitusta, sillä tehokärki Duvan Zapata on sivussa. Toisaalta Napoli pelaa ilman tärkeää topparia Kostas Manolasia.

Odotamme ottelusta todella runsasmaalista, vaikka kyseessä onkin viikkopeli hieman ylimääräisellä rasituksella. Totals-raja on asetettu korkealle, mutta ei aivan riittävän ylös. Arvioimme yli 3,5 maalin tuloksen toteutuvan hieman yli 50% todennäköisyydellä, joten betsaamme yli 3,5 maalia in 2,25 kertoimella.

Udinese-Roma (klo 22:00)

Kotijoukkue Udinese yrittää toipua keskiviikkona rajusta selkäsaunasta, jonka joukkue kärsi edellä mainitun Atalanta vieraana. Tappio lukemin 7-1 on hämmästyttävä, kun huomioi, että Udinese johti vielä ottelua 0-1.

Tulosta selittää aikainen punainen kortti, jonka jälkeen Atalanta iski 6/7 maaleistaan.

Tähän tulokseen ei kannata reagoida liikaa, sillä Udinese on ollut tyyliltään lähes super-under tällä kaudella. Peräti 7/9 kauden liigaotteluista on päättynyt alle 1,5 maalin tulokseen, eli lukemiin 0-0, 0-1 tai 1-0.

Jotain kertoo se, että Udinese on päästänyt 7-1 -ryöpytyksen jälkeenkin vähemmän maaleja kuin kärkijoukkue Atalanta.

Vierailija AS Roma aloitti kauden tyylilleen uskollisena, eli runsasmaalisilla tuloksilla. Tyyli on muuttunut sittemmin täysin, ja ASR on muistuttanut lukemiltaan enemmän isäntä Udinesea. Viikonlopun Milan-ottelu kyllä meni ”overiksi” eli 2-1 -tulokseen, mutta tätä edelsi peräti kuusi alle 2,5 maalin -lopputulosta.

Meidän maalimäärärankingissamme AS Roma on tällä hetkellä sarjan kärkijoukkueista vähämaalisin. Tämä trendi tuskin muuttuu oleellisesti Udinessa, jossa kotijoukkue haluaa taatusti pistää bussin huolella parkkiin Atalanta-tappion jäljiltä.

AS Roman menoa hidastaa myös kahden ottelun viikkotahti, sillä joukkue on mukana Eurooppa-liigan lohkovaiheessa. Viikko sitten oli tärkeä ottelu Milania vastaan ja lauantaina Roma kohtaa kärkijoukkueista Napolin.

Ottelu on arviomme mukaan hyvin vähämaalinen, eikä Udinesen yhteen murskatappioon kannata tosiaan reagoida liikaa. 0-1 tai 0-0 -lopputulos ei yllättäisi. Betsaamme ille alle 2,5 maalia kertoimella 1,86. Arviomme tapahtumalle on 61%.

Myös Udinesen tasoitusveto +0,5 kelpaa erinomaisesti peleihin 1,90 kertoimella (arvio 60%). Vedot ovat varsin päällekkäisiä, joten harkitse vain toisen pelaamista tai kokonaispanoksen pienentämistä.

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *