Viking 1X2

KERROIN

3.05
0
pv
0
t
0
min
0
s

Norjan Eliteserienissä pelataan tuttuun tapaan tuhti kierros sunnuntai-iltana. Poimimme tarjonnasta kaksi maistuvaa pelikohdetta jalkapallovetojen ystäville. Molemmat ottelut alkavat klo 19:00.

Haugesund-Vålerenga

Kotijoukkue Haugesund nousi viime kaudella vihdoin Norjan futiseliittiin ja raivasi tiensä upeasti Eurooppa-liigaan. UEL-karsinnat alkavat joukkueen osalta reilun viikon päästä, joten keskittymisen pitäisi olla nyt kunnossa.

FKH menetti täksi kaudeksi päävalmentaja Eirik Hornelandin Rosenborgiin, ja monet odottivat joukkueen sijoituksen putoavan. Mitään dramaattista tasonlaskua ei olla nähty, vaikka Haugesundin kausi ei olekaan ollut aivan edeltävän veroinen.

Haugesundia rasittavat kova otteluohjelma sekä kotitasapelit. Saldona on viidestä edellisestä matsista vain yksi tappio, joka tuli kärkiseura Odds BK:n vieraana.

Oslon suurseura Vålerenga on ollut jo vuosikausia alisuorittaja materiaaliinsa nähden. VIF:n odotukset ovat joka vuosi europaikoilla, mutta joukkue on taas kerran hyytymässä lupaavan alun jälkeen.

Vålerenga on ollut alkukevään hyvässä tahdissa, mutta takana on nyt kolme heikkoa ottelua. VIF hävisi Lillestromille kotona 0-3 ja Rosenborgille vieraissa 3-0 ennen viime viikon kotitasuria Sarpsborgia vastaan. Joukkueen xG-luvut ovat olleet todella huolestuttavia.

Vastakkain on perinteisesti vedonvälittäjien aliarvostama Haugesund ja yliarvostama Vålerenga. FKH ei ole mielestämme oslolaisvieraita heikompi joukkue ja voittaa matsin kovan kotietunsa myötä kerran kahdesta.

in tarjous 2,25 kotivoitolle kelpaa hyvin peleihin!

Mjondalen-Viking

Mjondalen on yksi tämän kauden sarjanousijoista. Seura nähtiin Eliteserienissä edellisen kerran kaudella 2015, jonka jälkeen MIF on viettänyt kolme kautta 1. divisioonassa. Joukkue rankattiin ennen kautta yleisesti sarjan jumboksi.

Kulunut kesä on ollut odotetun vaikea. MIF on napannut vasta kaksi voittoa, jotka ovat tulleet sarjan pohjilla rämpivästä Stabaekista & Stromsgodsetista. Joukkueen peliesityksissä ei ole ollut suurempaa vikaa, ja pisteitä on jopa aavistuksen odotettua enemmän. Perustaso on kuitenkin sen verran heikko, että putoaminen on yhä Mjondalenin todennäköisin kohtalo.

Viking käväisi myös viime vuonna hakemassa vauhtia 1. divisioonasta. Öljykaupunki Stavangerin joukkue on ollut perinteisesti yksi Eliteserienin kärkipään seuroja, ja Viking onkin palannut väkevästi Eliteserienin top 10 -sijoille.

Kausi alkoi upeasti kolmella voitolla, jonka jälkeen Vikingin tahti on hieman tasoittunut. Saldo 5-2-4 on kuitenkin vähintään kelvollinen. Joukkuetta on leimannut viime kuukausina ailahtelevaisuus, eli voittoa seuraa yleensä tappio.

Molemmat joukkueet saivat itseluottamusta lisää viikolla cupista. Mjondalen kaatoi divariseura Kongsvingerin 0-3, mutta teki maalit vastustajan punaisen kortin jälkeen. Viking puolestaan murskasi liigaseura Stabaekin 5-2.

Vedonlyöntimarkkina ei arvosta Vikingiä riittävästi. Joukkueiden välillä on selkeä tasoero, eikä Mjondalen nauti erityisen suurta kotietua. Viking ei ole ottelussa altavastaaja, joten in DNB kertoimella 2,23 on oikein hyvä valinta.

Rohkeille on tarjolla ilta Viking 1X2 vaihtoehdolle peräti 3,05 kerroin!

Tule keskustelemaan pelikohteista myös Veikkausvihjeet & Pitkäveto Facebook-ryhmään! Tarjolla on päivittäin tipsejä eri lajeihin, ja ryhmässä on jo 1500+ jäsentä. Tule voittamaan kimpassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *